Skip to content
Lukuaika alle minuuttiLukuaika minuuttia

Alkuvuoden 2023 tunnelmia Koivulasta

TUKENA KOIVULA, TURKU

Koivulan alkuvuosi on sujunut kivasti!

Jo heti toinen päivä tammikuuta juhlittiin kahden asukkaan synttäreitä. Toinen synttärisankareista oli tilannut toivekakun eli täytekakun, jossa on krokotiilikoriste päällä. Sitä herkuteltiin koko Koivulan porukan voimin. Tammikuun lopulla juhlittiin vielä erään asukkaan viisikymppisiä.

Uutena asiana Koivulassa on otettu käyttöön joka kuukaudelle oma teema. Tammikuun teemana oli sähkönsäästö ja helmikuun teemana tulee olemaan ystävällisyys ja toisten kunnioittaminen. Teemat valitaan ja kuukauden teemasta keskustellaan aina asukaspalaverissa. Esimerkiksi tammikuun asukaspalaverissa keskustelimme yhdessä millä tavoin voimme jokainen Koivulassa säästää sähköä. Kuukauden teema huomioidaan myös asukaspalaverien ulkopuolella ympäri kuukauden.

Tammikuussa Koivulassa ovat käyneet jälleen Suomen Karva-kavereista koiria siliteltävänä. Näitä kyläilyjä odotetaan aina innolla!

Tammikuussa hankimme Koivulan alakerran harrastetilaan ilmakiekkopelin ja se olikin onnistunut ostos. Ilmakiekkoa on pelailtu Koivulassa paljon ja asukkaat ovat kehuneet miten kiva peli se on. Hankimme myös erilaisia aistileluja, joista myös on pidetty kovasti.

Leppoisa tammikuu ollut! On palattu joululomien jälkeen arkijuttujen pariin, on leivottu, katseltu elokuvia, pidetty ilmakiekkoturnauksia, käyty sushiravintolassa syömässä, ulkoiltu yms yms.

Tästä on hyvä jatkaa vuotta 2023! 😊

Blogin kirjoitti Roosa Lindholm.

Jaa blogi ystävillesi