TUKENA TULPPAANIKOTI, TAMPERE
Tulppaanikodin uuden blogisarjan myötä päästään kurkkaamaan asiakkaiden unelmapäiviin.
Me Tulppiksella pyrimme toteuttamaan asiakkaiden toiveita aina mahdollisuuksien mukaan, olivat ne sitten kuinka pieniä tai suuria. Täten ajattelimmekin aloittaa kertomaan näistä toiveiden toteutuksista blogin muodossa ja J sai luvan olla ensimmäinen, kenen unelmapäivästä kerromme.
Lyhytaikaishoidon jakso alkoi ulkoilulla, erityisesti keinuminen tuntui olevan pienen hurjapään mieleen, kuten kuvista saattaa päätelläkin. Äiti tiesi kertoa puhelimessa, että J:n suurinta herkkua on Nacho Cheese balls -juustopallot sekä Suffeli puffi -suklaat, joten näitä lähdimmekin hakemaan puistoilun jälkeen. Illalla päästiin herkuttelemaan eikä riemulla ollut rajaa. Räkänaurulle ei tullut loppua ja jokaisella oli hyvä mieli.
Näin pienellä ”vaivalla” oli toisella mitä iloisin päivä. Tälläisten hetkien vuoksi myös muistaa, miksi tätä työtä tekee.
Blogin kirjoitti Petra Mittilä.
Jaa blogi ystävillesi