TUKENA AURINKOLINNA, ESPOO
Aurinkolinnan asukkaiden ensimmäisen vuoden kuulumisia.
Annikan ja Klausin mukaan, Aurinkolinnan suunnittelu ja rakentaminen on ollut pitkä projekti, jossa molemmat ovat olleet mukana 10 vuotta. He kirjoittivat ensimmäisen vuoden muistoista omassa kodissa.
Annika: Kun muutin Aurinkolinnaan, oli ihanaa itsenäistyä ja saada kavereita ympärille. No on muistoja, mitä ollaan tehty! Retkiä aika paljon, esimerkiksi Lintsi, ollaan myös käyty urheilemassa ulkona. Ollaan kans leivottu. Bileet on kans kova sana, niitäkin on ollut paljon. Tanssittu. Hauskaa täällä riittää.
Klaus: Kuulin äidiltä, että Aurinkolinnaa rakennetaan meidän lähelle. Olen ollut musiikkivastaavana kaikissa meidän bileissä, olen tuonut musiikkia kaikkiin tapahtumiin. Olen tykännyt retkeillä kaikkien kanssa. Olen keittänyt kahvia aamuisin, kaikki ovat tykänneet, että on kahvia aamulla. Ollaan vietetty 40-vuotissynttärini Aurinkolinnassa ja tuparit sekä ratsastuksen mitalikahvit.
Blogin kirjoitti Sanna Mohsen.
Jaa blogi ystävillesi