Tukena Aurinkolinna
Espoo, Uusimaa
Asukkaat ja ohjaajat yhdessä, rinnalla kulkien ja asukasta tukien kohti oman näköistä elämää.
Palvelut
Tukena Aurinkolinna tuottaa ympärivuorokautista asumispalvelua kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Aurinkolinnassa on tärkeää asiakkaan omannäköisen elämän mahdollistaminen, lämminhenkisyys kohtaamisessa sekä rinnalla kulkeminen elämän eri tilanteissa ohjaten ja tukien.
Tukena Aurinkolinna sijaitsee Espoon Uusmäessä, pientalovaltaisella alueella monipuolisten palvelujen äärellä. Esimerkiksi Kauppakeskus Ristikko on kävelyetäisyydellä ja Sellon ostoskeskus lyhyen bussimatkan päässä. Uusmäki tarjoaa myös mukavat puitteet ulkoilulle ja läheisessä Leppävaaran urheilupuistossa pääsee harrastamaan eri lajeja.
Tilat
Tukena Aurinkolinna on puurakenteinen kaksikerroksinen pienkerrostalo. Talo on sisustettu viihtyisästi asukkaita ja henkilökuntaa ajatellen. Talon ensimmäisessä kerroksessa on kahdeksan asuntoa, yhteistilat, pesutupa ja ohjaajien toimisto. Toisessa kerroksessa sijaitsee kaksitoista asuntoa, saunatilat, keittiö ja yhteistila, jossa on myös takka pimeneviä iltoja varten. Ylä- ja alakerran yhteistiloista pääsee suoraan isoille terasseille, joista aukeaa metsäinen maisema.
Piha on suunniteltu asukkaita palvelevaksi. Kasvatuslaatikoita ja hedelmäpuita löytyy, joita hoidetaan yhdessä asukkaiden kanssa. Talon takana olevaan metsään on myös tehty kuntopolku sekä grillikatosta suunnitellaan. KVPS-Koti Aurinkolinna.
Henkilöstö
Henkilöstö koostuu ohjaajista, vastaavasta ohjaajasta ja johtajasta. Joukossamme on kaikenikäisiä työntekijöitä – vastavalmistuneita ja jo pidempään alalla työskennelleitä osaajia. Monipuolinen osaaminen on henkilöstön vahvuus. Henkilöstöllä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, sen sisältöihin ja aikatauluihin asiakkaiden tarpeet ja toiveet huomioiden.
-
20 asuntoa
-
viihtyisät yhteistilat ja pihapiiri
-
osaava ja ammattitaitoinen henkilöstö
-
oman näköinen elämä omassa kodissa
Aurinkolinnan blogi
Aurinkolinna Facebookissa
Tule meille töihin!
Ilmoitamme tässä avoimista työpaikoista palveluyksikössämme.
Ei avoimia paikkoja tällä hetkellä.
Yhteystiedot
Anne Alhava
palveluyksikön johtaja
Puh. 040 665 0175
Aurinkolinnan ohjaajat
Puh. 040 668 7949,
040 668 8461