Kesä saapui Kesäheinään

TUKENA KESÄHEINÄ, KAJAANI

Kesä ja lämpö tavoitti lopulta meidät täällä Kainuussakin.

Alkukesällä puutarhassa riittää touhua ja tänä vuonna Kesäheinän puutarhaan laitettiin myös perunaa kasvamaan. Vielä ei juhannukseksi uudet perunat ehdi, mutta herkutellaan oman maan sadolla sitten myöhemmin.

Asukkailla on omat kukkalaatikot, joihin vaihdettiin uudet mullat, käytiin puutarhalla valitsemassa mieleiset kukat ja istutettiin ne omiin laatikoihin. Kukkien kastelu ja hoito on mieleistä puuhaa asukkaille.

Raparperit on lähteneet myös hyvin kasvuun ja ollaankin jo keitetty niistä kiisseliä ja tehty porukalla mehua hellepäivien varalle ja juhannusjuomaksi.

Blogin kirjoitti Paula.

Jaa blogi ystävillesi