Skip to content
Lukuaika alle minuuttiLukuaika minuuttia

Kesäkuulumisia ja osallisuutta!

TUKENA PÄIVÄNSÄDE, JYVÄSKYLÄ
Jyväskylän kesä on tarjonnut jälleen paljon jännittävää tekemistä ja tapahtumia. Päivänsäteen asukkaat ovat ahkerasti osallistuneet mieleisiinsä tapahtumiin ohjaajien ja avustajien tuella. Onpa osa uskaltautunut käymään pidemmälläkin retkellä, jopa toisilla paikkakunnilla!

Vuosi 2023 on jo yli puolen välin ja paljon on jälleen kerennyt tapahtua Päivänsäteellä. Arki on jatkanut rullaamistaan tavalliseen tahtiin, mutta monia hieman erityisempiäkin muistoja on kerennyt karttua. Päivänsäteen sijainti Jyväskylän tapahtumien sykkeessä on osaltaan mahdollistanut osallistumisen moneen kivaan tapahtumaan ja jokaiselle asukkaalle on varmasti löytynyt mieleistä puuhaa. Siellä missä tapahtuu, siellä on myös Päivänsäteen väki!

Viimeisien kuukausien aikana Päivänsäteeltä on vierailtu mm. tivolissa, elokuvissa, kansainvälisillä markkinoilla, ralleissa, kaupunkijunan ajelulla, festareilla ja Päijänne-risteilyllä. Seikkailunhaluisimmat ovat tehneet retkiä jopa Ähtärin eläintarhaan, Tuurin kyläkauppaan sekä Helsinkiin Korkeasaareen ja Luonnontieteelliseen museoon! Onnistuneita reissuja ja ihania yhteisiä kokemuksia, joista riittää pitkäksi aikaa jutusteltavaa.

Tapahtumiin ja tekemiseen osallistuminen ei aina ole kuitenkaan aivan yksinkertaista ja itsestään selvää. Jokainen on varmasti samaa mieltä, että kaikilla tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus osallistua itselleen mieleiseen tekemiseen. Mutta kuinka se toteutuisi? Esimerkiksi tapahtumista selkokielisesti tiedottaminen, suunnittelu ja asioiden ennakoiminen mahdollistavat myös eri tavoin tukea tarvitsevien henkilöiden osallisuuden ja osallistumisen eri tapahtumiin ja tekemiseen.

Päivänsäteen arvoihin kuuluu tukea asukkaiden osallisuutta ja mahdollistaa omannäköisen elämän toteutuminen myös kaikkine vapaa-ajan aktiviteetteineen. Asukkaiden kanssa yhdessä ideoiminen, tapahtumien ja tekemisen suunnittelu ja suunnitelmien toteuttaminen ovatkin tärkeä osa Päivänsäteen elämää. Tunne omaan elämään vaikuttamisesta ja yhteiskuntaan kuulumisesta vahvistuvat varmasti aina, kun elämä ja kokemukset laajenevat oman kodin ulkopuolelle.

Nautitaan siispä vielä loppukesän tapahtumista ja talletetaan päivänsäteitä varastoon syksyä varten!

Osallisuusterveisin Päivänsäteen väki

Blogin kirjoitti Päivänsäteen väki.

Jaa blogi ystävillesi