Kultasiiven henkilöstö kouluttautuu, osa 2

TUKENA KULTASIIPI, JYVÄSKYLÄ

Kultasiiven henkilöstö osallistui keväällä KVPS Takomon ja Malikkeen yhteistyössä järjestämään Ulos talosta, pois pihasta -toimintavälinekoulutukseen.

KVPS Takomo on KVPS-konsernin oma osaamisfoorumi, joka tuottaa koulutuksia ja jonka kautta henkilöstö itse jakaa osaamistaan toisilleen.

Ulos talosta, pois pihasta -koulutus koostui etätapaamisena toteutetusta aloitustapaamisesta, verkko-opiskelumateriaalista sekä retkipäivästä. Retkipäivän alussa ohjaajat tutustuivat kouluttajien opastuksella erilaisiin toimintavälineisiin. Iltapäivällä päästiin tositoimiin, kun lapset saivat kokeilla eri toimintavälineitä käytännössä. Jokaiselle lapselle valittiin retkeä varten sopiva väline ja ne säädettiin sopiviksi kunkin lapsen mittojen ja tarpeiden mukaan. Retkellä liikuimme hyvin vaihtelevissa maastoissa.

Kultasiiven ohjaajat kokivat koulutuksen olleen mielenkiintoinen, hyödyllinen sekä silmiä avaava. Toimintavälineiden koettiin edistävän lasten osallisuutta ja yhdenvertaisuutta, sillä niiden ansiosta lapset pääsivät kokemaan liikkumista sellaisissa ympäristöissä, joihin he eivät muuten pääsisi. Ohjaajat yllättyivät myös siitä, miten kevyttä liikkuminen toimintavälineiden kanssa haastavammassakin maastossa oli. Koulutuksen jälkeen Kultasiipeen vuokrattiin Malikkeelta kolmeksi viikoksi käyttöön rattaat, jotka soveltuvat monenlaisessa maastossa liikkumiseen ja palvelevat monia Kultasiivessä asuvia lapsia.

Blogin kirjoitti Saara Peräinen.

Jaa blogi ystävillesi