Skip to content
Lukuaika alle minuuttiLukuaika minuuttia

Loppusyksyn puuhaa Paulinpuistossa

TUKENA PAULINPUISTO, SALO

Paulinpuistossa on ollut touhun täyteinen syksy.

Loppusyksy onkin vierähtänyt kaikenlaisen mukavan puuhan parissa. Sunnuntai vierähti kääretortun leipomisen parissa ja parastahan on päästä maistamaan jäljelle jäänyttä taikinaa vispilöistä. ?  Leipominen on suosittua puuhaa Paulinpuistossa ja tällä kertaa keittiön olivat ottaneet haltuun Lotta ja ohjaaja Matti.

Edellisviikolla starttasi yhteistyö Salon kansalaisopiston kanssa. Asukkaiden aktiiviset läheiset ovat yhteistyössä Paulinpuiston ohjaajien sekä Kansalaisopiston opettajien kanssa järjestäneet monipuolisen harrastekerhon, johon kaikki halukkaat ovat saaneet osallistua. Eri viikkoina on muun muuassa musiikkia, kuvataidetta ja teatteria. Ensimmäisellä kerralla nautittiin Arto Salakan musiikkiesityksestä.

Niin ja kävihän meillä lokakuussa myös Sampolan tilalta ihastuttava pieni poni ajelluttamassa halukkaita kärrynsä kyydissä. Kokeneemmat uskalsivat kyytiin aivan yksinkin, mutta tarvittaessa tuttu ohjaaja tuli viereen istumaan. Välipalaksi sitten maistui grillimakkara ja Ainon mummun paistamat letut!  ☺

Blogin kirjoitti Liisa Nikkilä.

Jaa blogi ystävillesi