Tukena Poutapilvi
Imatra, Etelä-Karjala
Meille Poutapilven työyhteisön jäsenille asiakkaidemme osallisuus, hyvä elämä ja läheisten luottamus ovat sydämen asia.
Meillä on vahva halu kehittää työyhteisömme toimintakulttuuria asiakkaidemme osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta vahvistavaksi. Haluamme työskennellä niin, että tuemme heidän mahdollisuutta toteuttaa omia haaveita ja toiveita.
Haastavien tilanteiden edessä emme pistä päätä pensaaseen vaan yhdessä mietimme, kuinka selviämme eteenpäin.
Palvelut
Poutapilven asumisyksikkö sijaitsee Imatralla Paajalan kaupunginosassa. Kävelymatkan päässä yksiköstä ovat niin ostosmarketit, harrastus- ja kulttuuritarjonta kuin oivat ulkoilumaastotkin.
Poutapilvi tarjoaa oman kodin 23:lle erityistä tukea tarvitsevalle henkilölle ja meillä on tilapäisasumismahdollisuus yli 18-vuotiaille. Poutapilvessä järjestetään myös omaishoidettavien alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmätilapäishoitoa kahtena viikonloppuna kuukaudessa.
Poutapilvi, tutuille ” Poutis ”, tarjoaa ohjattua ja suunnitelmallista päivätoimintaa. Toiminta antaa elämänsisältöä, ylläpitää ja lisää erilaisia tietoja ja taitoja. Samalla voidaan vahvistaa vuorovaikutusta ja ryhmässä toimimisen taitoja.
Lisäksi haluamme olla mukana kehittämässä ja räätälöimässä asiakkaalle tapahtuvaa kotiin vietävää ohjausta ja tukea. Tavoitteena on, että asiakas voi elää mahdollisimman itsenäistä elämää tuntematta kuitenkaan, että arjen askareista pitää selvitä yksin.
Tilat
Poutapilven pihapiirissä on neljä erillistä rakennusta. Päärakennuksessa sijaitsevat päivätoiminta-, ruokailu- ja toimistotilat. Omassa rakennuksessaan ovat yksiö, kaksio sekä Kaijukaksi nimetty asunto. Asuntoa käytetään tilapäisasumiseen ja lasten ryhmätilapäishoitoon. Kahdessa asuinrakennuksessa ovat vakituisten asukkaiden kylpyhuoneilla varustetut asunnot, tupakeittiöt/olohuoneet, saunat, vaatehuoltotilat sekä yksi aikuisten tilapäisasumista varten kalustettu asunto.
Poutapilven neljä rakennusta on sijoitettu niin, että suojaisa ja viihtyisä piha-alue jää rakennusten keskelle. KVPS-kodit Poutapilvi.
Henkilöstö
Poutapilven henkilöstö koostuu johtajasta, 15 ohjaajasta, ruokapalveluohjaajasta, vastaavasta ohjaajasta ja ohjaajasta (AMK).
Meille on itsestään selvää, että koulutuksemme vastaa viranomaisvaatimuksia. Koulutamme ja kehitämme jatkuvasti omaa osaamistamme niin, että voimme vastata asiakkaidemme tarpeisiin mahdollisimman hyvin.
Jokaisella asukkaalla on nimetty vastuuohjaaja. Hänellä on kokonaiskuva oman asukkaansa elämästä. Vastuuohjaaja tekee tiivistä yhteistyötä asukkaan läheisten kanssa. Ohjaaja huolehtii oman asukkaansa mahdollisuudesta elää omannäköistä elämää sekä toteuttaa omia haaveitaan ja toiveitaan.
Haluamme luoda ja ylläpitää avoimet ja läheiset välit asiakkaidemme läheisiin. Monen asiakkaamme kohdalla läheisten tietämys antaa meille arvokkaan lisän arjen ohjaamistilanteisiin.
Ohjaamistilanteissa mottonamme on, että meni syteen tai saveen, niin periksi ei anneta. Meillä on sellainen ”tekemisen meininki” ja olemme valmiita heittäytymään mukaan monenlaiseen toimintaan.
“Tärkeintä meille ei ole kauneimman lopputuloksen loihtiminen, vaan yhdessä tekeminen”.
-
23 asuntoa
-
keskeinen sijainti
-
omat, tilavat asunnot joissa keittiö
Poutapilven blogi
Poutapilvi Facebookissa
Poutapilvi TikTokissa
Tule meille töihin!
Ilmoitamme tässä avoimista työpaikoista palveluyksikössämme.
Ei avoimia paikkoja tällä hetkellä.
Yhteystiedot
Kirsi Keskimäki
ts. palveluyksikön johtaja
Puh. 040 559 6893
Poutapilven ohjaajat
Puh. 040 720 0017,
040 138 1711