Syksyisin tunnelmin retkellä

TUKENA KAARIKATU,  VILPPULA

Lauantaina 11.9.2021 vietettiin valtakunnallista lähiruoka – päivää, joten siitä saimme ajatuksen ja lähdimme tutustumaan Apilakosken tilaan Kuorevedelle.

Kohteessa meidät otti vastaan talon emäntä/isäntä/renki/piika Marika Riihinen.
Marika esitteli meille tilan eläinystäviä, kanoja, lampaita, ankkoja ja löytyipä sieltä Maukka-koira ja Vilijo-kissakin.
Kaikki tilan eläimet olivat seurallisia ja ystävällisiä, he tulivat meitä heti tervehtimään uteliaana.
Lampaiden kanssa emäntä Marika keskusteli vastavuoroisesti huudellen: Kuka on ihana ja lampaat vastasivat bäää mää määkien.

Emäntä kertoi, kuinka eläimetkin ovat viisaita ja esimerkiksi turkin värilläkin on merkitystä millainen luonne heillä on.
Vierailuumme oli varauduttu etukäteen joten pääsimme osallistumaan kanojen ja ankkojen syöttöhetkeen.
Ruokana tarjoilimme “valkoisia matoja”, joka oli oikeasti keitettyä spagettia.
“Matoset” olivat niin herkullisen näköisiä, että niitä piti ihan itsekkin maistaa 😉

Retken lopuksi nautimme kahvit hyvien leivonnaisten kera maalaistalon pihapiirissä.
Maukka-koira ja Vilijo-kissakin kävi meitä vielä moikkaamassa kahvihetken aikana.
Pieni sadekuuro meidät yllätti, mutta sehän ei meidän mukavaa hetkeä haitannut.

Kaariksen poppoo kiittää Apilakosken tilaa vieraanvaraisuudesta!

 

Blogin kirjoitti syysfiiliksin Nina ja Sari.

Jaa blogi ystävillesi