Skip to content
Lukuaika alle minuuttiLukuaika minuuttia

Tukena Koivumetsä 1-v.

TUKENA KOIVUMETSÄ, LAHTI

Tukena Koivumetsän ensimmäisen vuoden kuulumisia.

Vuosi sitten elokuussa Tukena Koivumetsään muutti ensimmäiset asukkaat. Vuoteen on mahtunut paljon touhua, tohinaa ja tunteita. Vuottamme on varjostanut Covid-19 -pandemia monellakin tapaa, olemme kuitenkin saaneet luotua Koivumetsään hyvän ilmapiirin asumiselle.

Muutto on ollut jännittävä tapahtuma. Useammalle Koivumetsä on ollut ihan ensimmäinen oma asunto. On ollut ilo seurata, kuinka asunnoista on muodostunut omannäköisiä, omat tavarat ovat löytäneet oikeat paikkansa.
Olemme kaikki saaneet monta uutta, hyvää ystävää tämän vuoden aikana. Koivumetsään on muodostunut ihana tekemisen meininki. Syntymäpäiviä ja erilaisia juhlapyhiä juhlitaan aina kun on vaan mahdollista. Retkiä on tehty niin uimarannoille kuin eläinpuistoihin. Välillä nautitaan herkuista ja elokuvista sekä säännöllisesti myös kokoonnutaan asukaskokouksiin yhdessä miettimään talon asioita.

Yksikön johtajana olen ollut kiitollinen siitä, että olemme saaneet kaikki yhdessä luotua avoimen, toimivan ja iloisen yksikön. Yhteistyössä on voimaa. Kiitän kaikkia asukkaita, läheisiä ja yhteistyötahoja vuodesta, johon on mahtunut niin paljon erilaisia tunteita ja tapahtumia.

“Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
– Puh, kuiskasi hän.
– No mitä?
– Ei mitään, sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni. – Tarkistin vain, että olet siinä.”

Blogin kirjoitti Terhi Kaukovuo.

Jaa blogi ystävillesi