Tukena Pohjantähti sai tähdet lavalle!

TUKENA POHJANTÄHTI, KEMI

Tähdet lavalla show piristi toukokuista torstaipäiväämme!

Esityksellään meitä viihdyttivät ”Erin”, ”Jari Sillanpää”, ”Paula Koivuniemi”, ”Katri Helena”, ”Lauri Tähkä” sekä ”Arttu Wiskari”.

Shown maestrona toimi ohjaaja Jaana Kinnunen. Jaanan ohjauksella tämä loistava artistitiimi on harjoitellut esitystä pitkin kevättä. Jaana on yhdessä artistien kanssa suunnitellut ja toteuttanut koreografian, äänentoiston, puvustuksen ja meikin.

Shown teemana oli tähtien vaikea koronavuosi. Marianne alias Erin aloittikin esityksensä laulamalla; Ne on toiset mimmit, jotka teikäläisiä sietää.

Petra alias Paula Koivuniemi pohti yksinäisyyttä biisissä; Kuka pelkää Paulaa?

Maarit alias Jari Sillanpää kaipaili Eeroa laulussaan; Kuuleeko Eero?

Heidi alias Katri Helena tulkitsi Katson sineen taivaan kappaleen.

Mirja alias Lauri Tähkä oli pohtinut rakkaastaan luopumista ja valinnut kappaleekseen; Sinä olet minun.

Esityksen päätti, Raijan alias Arttu Wiskarin versio biisistä; Tässäkö tää oli?

Esiintyjät palkittiin ruusuin ja hurjin ablodein! Kiitos vielä kerran artisteille ja ohjaaja Jaanalle! Ihan huippu piristys meille kaikille. Millaista osaamista meiltä löytyykään!

Blogin kirjoitti Satu Jyrinki.

Jaa blogi ystävillesi