Skip to content
koivuoksa_alaspain

Tukena Weturi

Tampere, Pirkanmaa

Sumeliuksenkatu 18 B, 33100 Tampere
050 599 8223

Tukena Weturi – laadukasta ja yksilöllistä työ- ja päivätoimintaa sekä tuetun työllistymisen palveluja.

Tukena Weturissa järjestetään osallisuutta ja työllistymistä edistävää palvelua, joka on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Tavoitteenamme on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvoinnin tukeminen osallisuuden ja onnistumisen kokemusten tuottamisen kautta. Weturin toiminta on alkanut vajaakykyisten lasten kerhona vuonna 1956 ja Tukenaan entinen Epilän toimintakeskus on liittynyt vuonna 2019.

Palvelut
Tukena Weturissa asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa suunnitellaan palvelukokonaisuus vastaamaan henkilön omia tavoitteita, toiveita sekä toimintakykyä.

Weturin arki perustuu selkeään päivä- ja viikkorytmiin, jota rikastuttavat yhteiset tapahtumat ja juhlat sekä vuodenaikoihin liittyvät teemat. Yhdessä tekeminen sekä osallisuuden vahvistaminen koetaan Weturissa tärkeäksi.

Jokaisella asiakkaalla on omaohjaaja ja oma ryhmä. Kotiryhmiä meillä on tällä hetkellä seitsemän sekä lisäksi työhönvalmennuksen oma porukkansa. Ryhmät suunnittelevat oman toimintansa ryhmän jäsenten kesken kaikkien toiveita kunnioittaen. Toiminta voi pitää sisällään esimerkiksi keskustelua, lukutuokioita, some- ja digiasioita, pelejä, kädentaitoja, multisensorisia aistihetkiä, yksilöllisiä liikehoitoja, ulkoilua, leivontaa, kauppa- ja kirjastoreissuja… Keittiöryhmällä painotus on keittiötöihin. Weturin koko talon yhteisiä ryhmiä ovat esimerkiksi kuvataide-, musiikki- ja liikuntaryhmät.

Weturissa järjestetään myös tuetun työllistymisen palveluja. Tuetun työllistymisen tarkoituksena on lisätä kehitysvammaisten henkilöiden mahdollisuutta saada palkkatyötä sekä vahvistaa henkilön työelämän taitoja ja osallisuutta yhteiskunnassa. Työhönvalmennus toimii siltana tuettuun työhön esimerkiksi ammatillisesta koulutuksesta ja työ- ja päivätoiminnasta tuleville henkilöille. Valmennuksessa on yksilö- ja ryhmätapaamisia. Tuetussa työssä henkilö on palkkatyössä ja saa työhönvalmentajalta tukea työsuhteeseen liittyvissä asioissa. Työhönvalmentaja toimii linkkinä työnantajan, työntekijän ja tukiverkoston välillä.

Tilat
Tukena Weturi muutti helmikuussa 2021 toimintaa varten remontoituihin hienoihin tiloihin Tampereen keskustaan vanhojen veturitallien kupeeseen aivan rautatieaseman läheisyyteen. Muuton myötä nimi vaihtui Tukena Epilästä Tukena Weturiksi. Otimme uusiin tiloihin mukaan Epilän pitkän historian ja viemme samalla toimintaa eteenpäin, niin kuin veturi.

Tilamme sijaitsevat esteettömästi yhdessä kerroksessa ja meille pääsee sisälle suoraan katutasosta. Tilaa meillä on noin 1000 neliötä jaettuna eri ryhmien käyttöön. Weturista löytyy ryhmien omien tilojen lisäksi esimerkiksi opetuskeittiö sekä suuri aistihuone. Aistihuone on nimeltään Taikahuone ja sieltä löytyy muun muassa kosketukseen reagoivat taikaseinä ja -lattia. Kesäisin nautimme päiväkahvit omalla terassillamme. Sorsapuiston ulkoilumahdollisuudet sekä kaupungin tarjoamat virikkeet ja kulttuurielämykset ovat aivan nurkan takana.

Henkilöstö
Tukena Weturissa on 17 työntekijää. Ohjaajien lisäksi toimintakeskuksessa työskentelee yksikön johtaja sekä työhönvalmentaja.

“Yhteinen arki Weturissa – huvia, haasteita ja yhdessä onnistumista.”
Palveluyksikkö
  • osallisuutta ja työllistymistä edistävää palvelua yhteensä noin 80 asiakkaalle

  • uudet, toimintaa varten remontoidut toimitilat

  • historiaa vuodesta 1956, osaksi Tukenaa marraskuussa 2019

 Weturi Facebookissa

Tukena Weturi
Tukena Weturi3 päivää sitten
Tukena Weturi
Nyt olisi tiedossa hyvä tilaisuus päästä tutustumaan Weturin päivätoimintaan, sillä keskiviikkona 4.10. klo 12-16 osallistumme Suomalaisen Työn Liiton Tervetuloa Meille-tempaukseen 😄

Toisessa kuvassa tarkempaa tietoa ja ohjeet ilmoittautumiseen.
Tervetuloa meille! 🤗

KVPS Tukena Oy

#tervetuloameille #tervetuloameille2023 #suomalaisentyonliitto #tukenaweturi #kvpstukenaoy #tukena #vammaistyö #mukanahyvässäelämässä
Tukena Weturi
Tukena Weturi6 päivää sitten
Retki vapriikkiin ruokailun merkeissä😁 @kvpstukenaoy @tukenaweturi #mukanahyvässäelämässä
Tukena Weturi
Tukena Weturi6 päivää sitten
Raketit-ryhmä huomioi toiminnassaan hävikkiviikon. Ylijääneistä perunoista syntyi rieskoja, salaatin lopuista tehtiin smoothie ja jo aiemmin maalatuista taideteoksista syntyi kortteja 🥔🥗#Hävikkiviikko #Ruokahävikki #Hävikki @kvpstukenaoy @tukenaweturi #mukanahyvässäelämässä
Tukena Weturi
Tukena Weturi1 viikko sitten
Tukena Weturi
Syyskuun ihana aurinko häikäisee pyöräilijää @kvpstukenaoy @tukenaweturi @maliketoiminta #mukanahyvässäelämässä

 Weturi Instagramissa

3 päivää sitten
  • 29
  • 0
6 päivää sitten
  • 24
  • 0
6 päivää sitten
  • 20
  • 0
1 viikko sitten
  • 25
  • 0

 Weturi TikTokissa

Tule meille töihin!

Ilmoitamme tässä avoimista työpaikoista palveluyksikössämme.

    Ei avoimia paikkoja tällä hetkellä.

Yhteystiedot

Tukena Weturi

Sanna Piitulainen

palveluyksikön johtaja
Puh. 050 599 8223

Tukena Weturi

Anni Yli-Hallila

vastaava ohjaaja
Puh. 050 599 8222

Tukena Weturi
TUKENA WETURI
Sumeliuksenkatu 18 B, 33100 Tampere
050 599 8223