EU:n kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman tavoitteena inkluusion mahdollistava asuminen

Komissio nostaa omassa analyysissään asuntokriisin keskeisiksi indikaattoreiksi asuntojen hintojen nousun, vuokrien nousun, asuntorakentamisen investointien laskun, myönnettyjen rakennuslupien määrän romahtamisen, ahtaasti asuvien määrän sekä kasvavan asunnottomuuden.

Komission oma alustava analyysi alueista, missä EU voisi tuoda lisäarvoa jäsenvaltioille kuvastaa hyvin poliittista tasapainoilua EU:n ja jäsenvaltioiden toimivallan välillä.  Itse asiassa komission listan perusteella ainoastaan asuntorakentamisen edistämiseen on odotettavissa eurooppalainen strategia. Rahoitus on perinteisesti ollut EU:n keskeinen väline edistää yhteisesti hyväksyttyjä tavoitteita. Komissio esittää yleiseurooppalaisen alustan luomista kohtuuhintaisen ja kestävän asumisen edistämiseksi. Koheesiorahastojen nykyistä laajempi hyödyntäminen on konkreettinen EU:n päätösvallassa oleva asia, samoin kuin valtionapusäännösten joustavuuden lisääminen, mikä mahdollistaa jäsenvaltioille kohtuuhintaisen asumisen tuen lisäämisen. Komissio haluaa myös tukea kaupunkeja ja alueita tyhjillään olevien tai vajaakäytössä olevien rakennusten hyötykäytössä sekä asuntojen lyhytvuokrauksen aiheuttamien ongelmien ratkaisemisessa.

Kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma valmisteilla

Komissio on käynnistänyt laajan avoimen, julkisen dialogin kerätäkseen lisää ideoita ja näkemyksiä suunnitelmaa varten. Kesäkuussa päättyneellä ensimmäisellä kommenttikierroksella komissio sai kaikkiaan 313 vastausta. Lokakuussa päättyvä toinen kommenttikierros on herättänyt suurta kiinnostusta, ja syyskuun loppuun mennessä kannanottoja oli tullut jo 1367, joista yli 30% pelkästään Espanjasta ja Italiasta. Komission esitys kohtuuhintaisen asumisen eurooppalaisesta suunnitelmasta on luvattu julkaista alkuvuodesta 2026, minkä jälkeen se etenee poliittiseen käsittelyyn.

Komissio on myös nimennyt 15-henkisen asiantuntijaryhmän neuvomaan suunnitelman valmistelussa. Suomesta ryhmään on kutsuttu Y-Säätiön toimitusjohtaja Teija Ojankoski. Myös Euroopan Parlamentti on perustanut erityiskomitean (Special Committee on Housing), jossa suomalaisista europarlamentaarikoista on mukana vihreiden Maria Ohisalo.

Paljon on siis myönteistä väreilyä ilmassa tällä hetkellä. Kokemus vastaavista EU-prosesseista on osoittanut, että kaikki on vielä mahdollista, mutta lopputulemaa on vaikea ennustaa. Poliittisesti EU:n päätöksenteossa on ehkä aiempaa voimakkaampaa vastakkainasettelua, mutta ottaen huomioon, että asuminen koskee kaikkia, voisi kuvitella tämän teeman osalta löytyvän riittävästi yhteistä ymmärrystä ja tahtoa. Ensi vuosi tulee näyttämään kenen ääni on suunnitelman valmistelussa parhaiten kuulunut. Lopputulema voi olla yhtä hyvin fokusoitu ja riittävän konkreettinen suunnitelma kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien asumisen ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi tai sitten yleisluonteinen julistus, joka tarjoaa vähän hyvää vähän kaikille ja lopulta konkretisoituu hyvien käytäntöjen jakamiseksi.

Kriittiseksi kysymykseksi nousee varmasti suunnitelmassa kohtuuhintaisuuden määrittely. Jos asiaa kysyy rakennusteollisuuden edustajilta vastaus kohtuuhintaisuuteen on yleensä säännöstelyn purkamisessa. Jos asiaa kysytään kohtuuhintaisten asuntojen puutteesta kärsiviä eurooppalaisia edustavilta tahoilta, vastaus on pikemminkin asuntomarkkinoiden sääntelyn lisääminen.

EASPD julkisti kannanoton asumisesta

Tässä tilanteessa kullanarvoisia ovat sellaiset konkreettiset ja rakentavat esitykset ja näkemykset, jotka voivat ohjata lopullista EU-suunnitelmaa myönteiseen tulokseen. Sellainen on mielestäni EASPD:n (European Association of Service providers for Persons with Disabilities) kesäkuussa julkistama kannanotto. Otan tässä yhteydessä esille muutaman laajan kannanoton mielestäni keskeisistä teemoista.

EASPD:n kannanotossa käydään ansiokkaasti läpi vammaisten ihmisten asemaan liittyvää velvoittavaa sekä kansainvälistä että EU-lainsäädäntöä. Lyhyesti voi todeta, että lainsäädäntöä on vähintäänkin riittävästi, mutta sen toimeenpanossa on paljonkin toivomisen varaa.

Vuonna 2020 oli Euroopassa arviolta 1,44 miljoonaa vammaista ja kehitysvammaista ihmistä edelleen laitostyyppisessä asumisessa ja hoidossa. Kohtuuhintaisten asuntojen puute on edelleen merkittävästi hidastamassa laitosten purkua ja vammaisten ihmisten integroitumista täysivaltaisesti yhteiskuntaan. Samaan aikaan arvioidaan Euroopassa olevan vailla asuntoa vähintään 1,3 miljoonaa asunnotonta ihmistä. Pienessä määrin näillä ryhmillä on myös päällekkäisyyttä.

Mielestäni olisi vaikuttavuuden näkökulmasta perusteltua kohdentaa kohtuuhintaisen asumisen suunnitelman toimenpiteitä erityisesti näiden kahden ryhmän tilanteen ratkaisemiseen. Näin kohtuuhintaisen asumisen suunnitelma osaltaan tukisi myös EU:n vammaisstrategian toteutumista ja EPOCHin (European Platform on Combatting Homelessness) työtä asunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2030 mennessä.

Itse asiassa monet keinot, joilla EU voi tukea ja ohjata jäsenmaiden toimia kohtuuhintaisen asumisen turvaamiseksi, ovat jo olemassa. Kuten EASPD kannanotossaan toteaa esimerkiksi SGEI-lainsäädännön mahdollisuuksia sekä asumisen turvaamisessa että palvelujen käytössä hyödynnetään täysin riittämättömästi. Tämäkin koskee sekä vammaisia että asunnottomia henkilöitä.

Kansallisten rahoitusten heikentyessä, kuten Suomessa on tapahtumassa erityisesti kohtuuhintaisten ja erityisryhmien asumisen järjestämisessä, EU-rahoitus nousee entistä tärkeämmäksi. EU voi osaltaan ohjata tämän rahoituksen kohdentumista myös asettamalla rahoitukseen kiintiöitä ja ehtoja, joilla varmistetaan rahoituksen parempi kohdentuminen vammaiselle ja asunnottomille henkilöille.

EASPD:n kannanottoon sisältyy myös kiinnostava ajatus suorasta tuesta yksittäisille vammaisille henkilöille, jotta he voivat itse järjestää asumisensa haluamallaan tavalla. Vastaava suoraa taloudellista tukea asunnottomille henkilöille on kokeiltu esimerkiksi Kanadassa erinomaisin tuloksin.

Kannanotossa korostetaan monessa kohdin ylisektorisen yhteistyön merkitystä. Ilahtuneena panin merkille ajatuksen Asunto ensin -periaatteen systemaattisemmasta hyödyntämisestä vammaisten henkilöiden asumisen järjestämisessä, kun riskinä on asunnottomuus tai laitoshoitoon joutuminen.

Ylisektorista yhteistyötä tarvitaan monella tasolla, mutta myös erityisesti nyt vaikutettaessa EU:n kohtuuhintaisen asumisen suunnitelmaan ja sen avulla myös vammaisten ihmisten inkluusion toteutumiseen. Nyt on yhteisen vaikuttamisen paikka.