Siirry sisältöön
Kirsi Konola

Ajankohtaista eurooppalaista vammaispolitiikkaa

EU:n tasolla on meneillään ja valmisteilla lukuisia vammaisten ihmisten oikeuksia tukevia sekä palveluiden järjestämistä ohjaavia aloitteita. Tukena-säätiön toimitusjohtaja Kirsi Konola toivoisi, että EU-tasolla tehtyjä aloitteita hyödynnettäisiin aktiivisemmin kansallisten toimenpiteiden valmistelussa myös Suomessa.

Euroopan komissio ohjaa jäsenmaiden vammaispolitiikkaa monin tavoin. Ohjauksen heikkous on, että sitovaa sääntelyä (direktiivi) on vähän. Sen sijaan periaatepäätöksiä ja ohjelmia, jotka ohjaavat mm. EU:n rahoituksen käyttöä, on paljon. EU:n vammaisstrategia ja siitä johdetut kärkitavoitteet tarjoavat hyviä suuntaviivoja YK:n vammaisten oikeuksia koskevan sopimuksen toimeenpanoon ja kansallisten päätösten tekemiseen.

EU:ssa on tällä hetkellä valmistelussa useita vammaispolitiikkaan vaikuttavia ohjelmia. Sääntelyyn perustuvaa ohjausta liittyy EU:n saavutettavuusdirektiiviin ja EU:n vammaiskorttiin. Vuonna 2025 Saavutettava EU -ohjelmassa valmistellaan opas korkeakouluopintojen saavutettavuuden lisäämiseen sekä tutkimus liittyen siihen, kuinka digitalisaatiota edistävät yritykset ohjaavat resursseja saavutettavuuteen.

 

Työllisyys

EU:n työllisyyspaketti on merkittävä ohjelmakokonaisuus, jonka tavoitteena on lisätä vammaisten ihmisten työllistymistä. Paketin tavoitteena on muun muassa kehittää työllistymistä tukevia palveluita, lisätä vammaisten ihmisten ja työnantajien yhteistyötä, kasvattaa vammaisten ihmisten työllisyysastetta vähintään 10 prosentilla sekä kaventaa siten vammaisten ja vammattomien ihmisten työllisyysasteen eroa.

Ohjelma on valmis ja lähes kaikki tuotokset julkaistu. Työ jatkuu tänä vuonna seuraavin painopistein;

  • tulosten ja tuotosten levittäminen
  • tiettyjen erityisen haavoittuvassa työmarkkina-asemassa olevien ryhmien (mm. nuoret vammaiset henkilöt) asema
  • teemat kuten siirtymä koulusta työelämään ja
  • kannustinloukut.

 

Opas itsenäiseen elämään

Laitoshajautusta tuetaan ennen kaikkea uudella Guidance on Independent Living -ohjeella (vapaa suomennos: Opas itsenäiseen elämään). Siinä Euroopan komissio antaa selkeän ja kattavan määritelmän sille, miten itsenäinen elämä ja asuminen lähiyhteisössä eroaa laitosasumisesta.

Vammaisia henkilöitä edustavat järjestöt ovat melko tyytyväisiä oheistuksen sisältöön mutta huolestuneita toimeenpanosta. Selkeää etenemistä laitoshajautuksessa ei ole nähtävillä ja monissa jäsenmaissa on myös uuslaitostumiskehitystä.

Guidance on Independent Living -opas antaa selkeän kehikon EU:n rakennerahojen ohjautumiselle. Tarvitaan kuitenkin konkreettisia tekoja ennen kuin voidaan sanoa, että periaatteellinen oheistus muuttuu käytännön tekemiseksi. Komissio tuleekin järjestämään erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia lanseeratakseen ohjeet. Hyviä esimerkkejä tullaan julkaisemaan lähikuukausina.

 

Kohtuuhintaista asumista

Useita politiikkasektoreita läpileikkaavana teemana on viime aikoina EU:ssa käynnistetty aloite Affordable housing initiative (vapaasti käännettynä: Aloite kohtuuhintaisen asumisen edistämiseksi). Aloite on merkittävä ja sitoo yhteen tavoitteita paitsi sosiaali- ja terveyspolitiikasta myös rakentamisesta ja ilmastopolitiikasta. Suomella on hyvä mahdollisuus toimia aiheen edelläkävijänä, joskin viimeaikaiset muutokset mm. ARA:n hyväksymisvaltuuden osalta synnyttävät meille kansallisesti uusia haasteita.

Vaikka sosiaalipolitiikka on pääosin jäsenmaiden oman sääntelyn piirissä, EU:n tasolla on meneillään ja valmisteilla lukuisia vammaisten ihmisten oikeuksia tukevia sekä laadukkaita palveluita ja niiden järjestämistä ohjaavia aloitteita. Näitä on syytä hyödyntää, kun kansallisia toimenpiteitä valmistellaan ja myös aktiivisesti pyrkiä vaikuttamaan EU-tasolla niiden sisältöön.

Kirjoittaja Kirsi Konola on Tukena-säätiön toimitusjohtaja sekä Tukena Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hän toimii myös kansainvälisen vammaispalveluja tuottavien organisaatioiden kattojärjestö EASPD:n puheenjohtajana.

Tukena logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.