Siirry sisältöön
Kaski Mälkki

Ajatuksiani kehitysvammaisten ihmisten osallisuudesta, ennakkoluuloista ja yhteiskunnan esteellisyydestä

Kehitysvammaisten ihmisten kanssa työskennellessäni nautin erityisesti suvaitsevaisesta ja lämpimästä yhteisöllisyydestä. Pohdin heidän kohtaamiaan ennakkoluuloja ja yhteiskunnan esteellisyyttä. Harjoitteluni jälkeen minulla on aiempaa kokonaisvaltaisempi kuva siitä, miten työntekijä voi olla mahdollisimman eettinen rinnalla kulkija tukea tarvitsevien ihmisten arjessa.

Olen Kaski Mälkki. Opiskelen toista vuotta sosionomiksi LAB-ammattikorkeakoulussa. Olen yhteiskunnallisen osallisuuden harjoittelussa Tukena-säätiön työelämäosallisuuden tiimissä. Harjoitteluni aikana olen oppinut paljon uutta tukea tarvitsevien ihmisten asemasta työmarkkinoilla, Tukena-säätiön ja yhtiön toiminnasta sekä kehitysvammaisten ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta.

Tiesin jo ennen harjoitteluani haluavani tehdä valmistuttuani töitä kehitysvammaisten ihmisten kanssa. Ohjaan opintojeni ohella harrastekursseja kehitysvammaisille aikuisille, ja olen ollut kahtena kesänä töissä kehitysvammaisille ihmisille suunnatuilla leireillä.

Olen nauttinut kehitysvammaisten ihmisten kanssa työskennellessäni erityisesti suvaitsevaisesta, lämpimästä ja yhteisöllisestä ilmapiiristä, jollaiseen en ole törmännyt missään muualla.

Toisaalta tiedostan, että kehitysvammaisten ihmisten elämään liittyy edelleen tarpeettomia haasteita, jotka johtuvat ihmisten ennakkoluuloista, yhteiskunnan esteellisyydestä ja resurssien puutteesta. Töissäni näen silloin tällöin vilauksia noista haasteista, kun leiriläiset tai kurssilaiset kertovat minulle kohtaamistaan vaikeuksista, näen miten esteellisyys vaikuttaa heihin tai huomaan itse ajattelevani jotakin, minkä pidemmälle mietittynä tunnistankin ongelmalliseksi.

Olen saanut harjoittelustani Tukena-Säätiöllä valtavasti eväitä sellaisiin tilanteisiin, joihin en ole aiemmin edes tajunnut tarvitsevani neuvoja. F.A.C.T.S.-hankkeeseen tutustuminen on tarjonnut minulle tärkeitä muistutuksia kehitysvammaisten ihmisten seksuaalioikeuksista ja siitä, miten työntekijän tulee tukea niitä. Multisensorisentyön verkostopäivästä sain paljon vinkkejä siihen, miten vedellä voidaan luoda aistielämyksiä esimerkiksi silloin, kun kesällä ei päästäkään uimarannalle. Työhönvalmentajien työhön tutustuminen on antanut minulle paljon mielenkiintoisia näkökulmia työkokeiluista, alihankintatyöstä ja muista monimutkaisista työelämän ilmiöistä.

Vaikka seitsemän viikon harjoittelu onkin vain pintaraapaisu todella monimutkaisiin aiheisiin, uskon, että harjoitteluni jälkeen minulla on kokonaisvaltaisempi kuva siitä, miten työntekijä voi olla mahdollisimman eettinen rinnalla kulkija tukea tarvitsevien ihmisten arjessa.

Kirjoittaja Kaski Mälkki opiskelee sosionomiksi ja teki yhteiskunnallisen osallisuuden harjoittelunsa Tukena-säätiössä.

Tukena logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.