Siirry sisältöön
Henkilö EU:n Vammaiskortin kanssa

EU:n vammaiskortti auttaa osallistumaan

Vammaiset ihmiset kokevat enemmän syrjintää kuin muut, mutta esimerkiksi osallisuuden kokemus vähentää syrjinnän kokemusta. EU:n vammaiskortti on erityistä tukea tarvitsevien ihmisten vapaaehtoinen osallistumisen ja kommunikoinnin apuväline. Milla Kilpeläinen ja Hanna Rautiainen toteuttivat YAMK-opinnäytetyönään laadullisen tutkimuksen EU:n vammaiskortin käyttökokemuksista. 

EU:n vammaiskortti on tällä hetkellä käytössä kahdeksassa EU-maassa, mukaan lukien Suomessa. Korttia koskevan EU-direktiivin myötä se laajenee lähivuosien aikana koko Euroopan unionin alueelle. Direktiivi ja toisaalta myös vuoden alusta voimaan astunut uusi vammaispalvelulaki vaikuttavat osaltaan vammaiskortin käytäntöihin Suomessa. Korttiin liittyvä tutkimustieto sekä kortin kehittäminen ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.

Vammaiskortti on ollut Suomessa käytössä vuodesta 2018. Vammaiskortin koordinoinnista ja asiakaspalvelusta vastaa Suomessa Tukena-säätiön ylläpitämä Vammaiskorttitoimisto.

 

EU:n vammaiskortti on osallistumisen apuväline

EU:n vammaiskortti on vapaaehtoinen kortti, jonka avulla tukea tarvitseva ihminen voi vaivattomasti todentaa avun ja tuen tarpeensa. Kortin tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja osallisuutta sekä parantaa erityistä tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan toimintaan.

Opinnäytetyönä tehdyn tutkimuksen mukaan EU:n vammaiskorttia käytetään monipuolisesti vapaa-aikaan ja arkeen. Kortti onkin suunniteltu tukemaan erityisesti vapaa-ajan osallistumista, mutta myös sen arjen osallistumista edistävää merkitystä pidetään tärkeänä. Kortin käyttäjä pystyy paremmin itse määrittelemään minkälaisia palveluita käyttää, ja näin vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun. Tämä taas vaikuttaa vahvistavasti osallisuuden kokemukseen ja edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

 

Kortista on hyötyä myös vapaa-ajan palveluntarjoajille

Tutkimuksen mukaan EU:n vammaiskortti luo kuvaa esteettömästä ja saavutettavasta toiminnasta, ja sen avulla voidaan lisätä tietoisuutta myös vammaisuuden moninaisuudesta. Näin se toimii myös tehokkaana yhteiskunnallisena vaikuttamisen välineenä.

Kortista voi olla hyötyä myös positiivisten asiakaskokemusten luomiseen. Eri palveluntarjoajat voivat listautua vammaiskorttikohteeksi ja näin osoittaa ottavansa huomioon kortin käyttäjät.

Lisätietoa tutkimuksen tuloksista löytyy opinnäytetyöstä ”Se voi olla se ratkaiseva asia, että voi osallistua” : EU:n vammaiskortin käyttäjien kokemuksia kortista sekä Vaasan ammattikorkeakoulun Energiaa-verkkolehden artikkelista, jonka ovat kirjoittaneet Milla Kilpeläinen, Hanna Rautiainen ja Miro Koskenranta.

Materiaaleihin pääset tutustumaan alla olevista linkeistä.

 

Kuvassa: Lasse Purmonen EU:n vammaiskortin kanssa.

 

Tukena logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.