
Hyvä elämä rakentuu yhteistyössä
Tukenan kuudes Hyvän elämän iltapäivä järjestettiin Seinäjoella 3.11.2026. Alueen läheisiä, tukipiirien ja yhdistysten edustajia, palveluyksiköiden henkilöstöä sekä Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen, oppilaitosten ja seurakunnan edustajia kokoontui keskustelemaan hyvästä arjesta ja toimivista palveluista. Keskusteluissa korostui erityisesti yhteistyön merkitys.
Iltapäivä aloitettiin Tukenan palveluyksiköiden käytännön esimerkein. Tukena Hirvinummen palveluyksikön johtaja Jyrki Kariluoma kuvasi, että asukkailla on oma koti, joka saa näyttää heiltä itseltään. Viimeksi Hirvinummeen muuttanut asukas oli esimerkiksi halunnut täysin vaaleanpunaisen sisustuksen, ja sellaiseksi huone myös tehtiin.
Tukena Pikkutulppaanin palveluyksikön johtaja Tiina Ala-Rantala puolestaan kertoi, että kaikki asukkaat osallistuvat omalla tavallaan omaa elämäänsä ja palveluitaan koskevaan suunnitteluun, arviointiin ja päätöksentekoon. Tämä mahdollistetaan tukemalla kommunikointia kullekin asukkaalle sopivalla tavalla.
Hyvinvointialueen edustaja jatkoi samasta ajatuksesta.
”Mielekäs hyvä arki on muutakin kuin ne seinät, eli kaikki mikä tapahtuu siellä arjessa. Sitä ei tuoda ulkopuolelta, vaan sen pitää tapahtua sisältä.”

Arjen ympärillä laaja verkosto
Hyvä arki tarvitsee tuekseen myös ympäröivän yhteisön. Tukenan palveluyksiköt tekevät yhteistyötä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.
"Haluamme miettiä eri tahojen kanssa yhteistyötä, jolla mahdollistamme asukkaidemme arjen toiveita", kertoi Kariluoma.
Yhteistyö voi olla hyvin konkreettista. Kauhavan seurakunnan edustaja kertoi koulutushetkestä, jossa Tukena Pikkutulppaanin kanssa pohdittiin, miten erilaiset kommunikaation tasot voidaan ottaa huomioon seurakunnan tapahtumissa.
Myös oppilaitokset ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. On tärkeää, että alueella koulutetaan vammaisalan tulevia ammattilaisia, ja että opiskelijat pääsevät tutustumaan vammaistyöhön käytännössä. Tukenan palveluyksiköissä onkin säännöllisesti oppilaitosyhteistyötä muun muassa opiskelijoiden harjoitteluiden muodossa.
Palvelut lähtevät tarpeesta
Tukena-säätiön toimitusjohtaja Kirsi Konola ja Tukena Oy:n toimitusjohtaja Jere Metsähonkala kertoivat Tukena-konsernin toiminnasta ja periaatteista.
”Haluamme vastata hyvinvointialueen tarpeisiin. Ymmärrämme hyvin hyvinvointialueiden tiukan taloudellisen kehyksen. Meidän vastuullisuuttamme on se, että pystymme niissä raameissa palvelun tuottamaan", sanoi Metsähonkala.
Konolan mukaan myös Tukenan valtakunnallisuus kumpuaa arvoista.
”Haluamme olla lähellä perheitä joka puolella Suomea. Uudet hankkeemme lähtevät perheiden tarpeesta ja keskusteluista.”

Vaikeistakin asioista puhutaan yhdessä
Iltapäivän aikana puhuttiin myös vaikeammista kysymyksistä, kuten päätöksenteon eettisyydestä ja siitä, millä tiedolla päätöksiä tehdään. Konola muistutti, että sosiaalialalla todellisuus on monimuotoinen ja että vammaisten ihmisten oikeuksia haastetaan tässä ajassa.
”Haluamme osaltamme olla rakentamassa yhteistyötä myös tästä näkökulmasta.”
Hyvinvointialueen edustajat pitivät tärkeänä, että asioita tarkastellaan eri näkökulmista ja ratkaisuja etsitään yhdessä.
”Hyvinvointialueen näkökulmasta tarvitsemme toisiamme, muita toimijoita ja yhteistyökumppaneita. Mikään ei yksin ole mahdollista.”
Tilaisuudessa tuli esille, että yhteiskunnallista keskustelua siitä, mitä hyvä elämä on, tarvitaan entistä enemmän. Tukena-säätiön hallituksen puheenjohtaja Jyrki Pinomaa muistutti, että keskustelu vaatii myös kysymistä.
”Keskustelusta opitaan enemmän ymmärtämään toisiamme ja eri näkökulmia. Ammattilaisten ryhmässä helposti oletetaan, että tiedetään, mistä puhutaan. Pitää muistaa kysyä: mitä sinä tarkoitat?”

"Vaalikaa niitä arvoja, joita teillä on"
Lopuksi osallistujat kertoivat, mitä ajatuksia iltapäivä herätti ja mihin suuntaan he toivovat Tukenan kehittyvän. Esiin nousivat laajempi yhteistyö ja verkostoituminen sekä toive siitä, että päätöksentekijät voisivat tavata asukkaita ja nähdä heidän tarpeensa läheltä. Tukenan aluejohtaja Marko Ahlström tiivisti, että oikeuksien toteutuminen vaatii kaikkia mahdollisia tahoja yhdessä.
Tukenalle annettiin myös selkeä kehotus.
”Vaalikaa niitä arvoja, joita teillä on ja pitäkää niistä kiinni.”
Kiitos kaikille osallistuneille antoisista keskusteluista!
Hyvän elämän iltapäivien tavoitteena on lisätä vuoropuhelua Tukenan asiakkaiden, läheisten, työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden välillä sekä kehittää toimintaa yhdessä. Tilaisuuksissa pysähdytään pohtimaan, mikä arjessa on tärkeää ja miten hyvää elämää voidaan tukea entistä paremmin.