Siirry sisältöön
Ryhmätyöskentelyä

Hyvään yhteistyöhön läheisten kanssa kannattaa panostaa

Tänä keväänä tukenalaiset kokoontuvat alueellisille henkilöstön koulutuspäiville, joiden teemana on läheisyhteistyö. Aluepäiviä on järjestetty Tukenassa jo viidentoista vuoden ajan.

Aluepäiviä on tänä vuonna yhteensä 11 ja jokaisesta palveluyksiköstämme mukana on yksikön johtajan lisäksi kolme ohjaajaa. Päivien järjestelystä vastaa Tukena-säätiössä kehittämistyötä tekevien työntekijöiden muodostama tiimi.

 

Läheisten ääni kuuluviin

Koulutussisällöt nousevat meille tärkeistä teemoista ja arvoista. Tukena on perustettu aikoinaan läheisten aloitteesta. Tänä vuonna teemaksi valikoituikin läheisyhteistyö, joka on ollut Tukenassa aina olennainen osa kaikkea toimintaa. Läheiset ovat meille voimavara, mutta ennen kaikkea he ovat asiakkaillemme äärimmäisen tärkeitä.

Olemme iloisia, että olemme saaneet päiviimme mukaan läheisiä ja asukkaita kertomaan kokemuksiaan siitä, miten läheisyhteistyötä on hyvä tehdä ja miten voimme parhaiten huomioida heidät asiakkaiden osallisuuden mahdollistajina.

Panelistit

Tampereen päivässä puhuttiin luottamuksesta

Tampereen aluepäivässä 11.3. mukana työntekijöiden kanssa läheisyhteistyön kulmakivistä olivat keskustelemassa aikuisen tukea tarvitsevan asukkaan vanhemmat Paula ja Heikki Vesterinen sekä Tukena Pappilanpuiston asukas Auli Leiniö, jolle oman asumisyksikön asukkaiden läheisistä moni on tullut tärkeäksi.

Paneelikeskusteluun osallistui myös Tukena Kaarikadun vastaava ohjaaja Kiia Hurme, jolle toimivat yhteydet läheisiin on myös vahvasti työhyvinvointiin vaikuttava asia:

- Kun läheisten kanssa on syntynyt luottamus, meidän työntekijöiden on kiva ja helppo työskennellä. Työntekijöillä on todella tärkeä rooli myös asukkaiden ja läheisten yhteydenpidon ylläpitämisessä, erityisesti silloin kun asiakas ei itse pysty esim. kertoa kuulumisiaan, Kiia kertoo.

Paula ja Heikki Vesterinen ovat olleet tyytyväisiä siihen, että heidät on aina kutsuttu mukaan Kaarikadun arkeen ja yhteisiin keskusteluihin.

- Meidän ei tarvitse koskaan arvailla mitään, vaan meidät pidetään ajan tasalla. Kaarikadulla on kaikki tuttua ja turvallista, Paula toteaa.

- Sen näkee selvästi, etteivät Tukenan arvot ole mitään päälle liimattuja, vaan ne on aidosti sisäistetty työntekijöiden keskuudessa, Heikki pohtii.

Vinkkinä palveluyksiköiden henkilökunnalle Heikki ja Paula haluaisivat muistuttaa siitä, miten tärkeää on kohdata läheiset välittäen. Näin vahvistuu kokemus siitä, että olemme kaikki yhteisellä asialla tukea tarvitsevan ihmisen hyvän elämän mahdollistamiseksi.

Julia Seppänen ja Niko Jaakkola

Läheisyhteistyö-teema kiinnostaa

Tukena Lamminrannassa työskentelevät ohjaajat Julia Seppänen ja Niko Jaakkola lähtivät mukaan aluepäivään erityisesti siksi, että läheisyhteistyö teemana on niin kiinnostava. Yhteistyöhön on koko ajan etsittävä uusia toimivia käytäntöjä ja ajatusten vaihto muissa yksiköissä työskentelevien kanssa tuo uusia näkökulmia omaan työhön.

-Meillä on onneksi Lamminrannassa tosi avoin keskustelukulttuuri ja läheiset haluavat, että asioista puhutaan rehellisesti. Kaikki arvostavat kohtaamisia ja yhteistyöhön halutaan panostaa, Niko kertoo.

Julia ja Niko arvostavat aluepäivien ohjelmarakennetta. Päivissä on selkä struktuuri, hyvät ohjeistukset ja yhteiselle keskustelulle annetaan aikaa.

-Arjen työssä saattaa välillä unohtua, että läheisilläkin on muuta elämää ja siellä voi olla erilaisia elämäntilanteita. Näissä päivissä tulee kuitenkin selkeästi esiin, että kaikilla meillä on yhteinen tavoite ja lähtökohtaisesti halu onnistua yhdessä, Julia pohtii.