Kansainvälinen kehittämishanke vei maailmalle ja antoi eväitä omaan työhön

Heipä hei, olen Emilia ja en ole koskaan ennen kirjoittanut blogia. Siinäpä se, karu totuus ja jännitys heti alkuun esille. Olen ohjaajana Tukena Aurinkolinnassa, tukea tarvitsevien ihmisten palveluyksikössä.  Ja, miksikö kirjoitan nyt? No, innostun helposti uusista asioista ja sain mahdollisuuden osallistua EU-projekti QoLAB:iin. Nyt hanke on osaltani ohi, ja minulta pyydettiin blogikirjoitusta omasta osuudestani.

QoLAB

Tässä EU-tukiprojektissa edistetään vammaisten ihmisten elämänlaatua. Hankkeesta voit lukea lisää täältä QoLAB - EASPD.

Sain alkuun englanninkielistä materiaalia, jonka suomentaminen tuntui mahdottomalta minun kielitaidoillani. En varmaan ole ikinä kääntänyt tuollaista asiatekstiä. Sen jälkeen sainkin pari kuukautta jännittää ja toivoa, että pääsisin ulkomailla pidettäviin koulutuksiin mukaan. Ja niin kävikin, sain tiedon, että pääsen mukaan Madridiin kouluttautumaan työpajoja varten, joita sitten pitäisimme työpaikallani. Olin aika innoissani reissusta. Jännitti vain, miten kielitaitoni riittää. Lopulta hyvin riitti ja Google-kääntäjä auttoi, kun sanat olivat hukassa.

Madrid

Madridissa kuljimme busseilla Yliopistolle, jossa kuuntelimme kolmen professorin luentoja aiheesta, harjoittelimme ryhmän ohjaamista ja mietimme, millaisin keinoin työpajoissa asioita kannattaisi tuoda esiin. Ehkä mieleen painuvin oli ryhmätehtävä, jossa ryhmän piti rakentaa silta pikkuautolle. Saimme jokainen pari välinettä, kuten sakset paperia, pahvia, nitojan tai teippiä, ja ohjeeksi, että kukaan ei saanut koskea toisen välineeseen. Lisäksi yhden silmät peitettiin. Tämä sai minut miettimään kahta asiaa:

1. Miten haastavaa olisi, jos itsellä olisi jokin rajoite, esim. ei näkisi tai olisi jokin liikuntarajoite. Miten paljon pitäisi turvautua toisten apuun ja kuinka kukaan pystyisi auttamaan juuri sillä tavoin, kuin itse haluaisin?
2. Miten jokin pieni asia isossa projektissa voi olla ratkaiseva ja miten tärkeää on kertoa kaikille ryhmän jäsenille, että heidän panoksensa työhön on tärkeää. Jos tehtäväni olisi laittaa teippiä enkä tietäisi kokonaisuudesta, mihin se kaikki vaikuttaa, motivaationi varmasti lopahtaisi pian. Kuinka vaikeaa olikaan muistaa kertoa ryhmän sokealle, mitä olimme tekemässä ja miksi! Kokeileppa itse!

Työpajat Tukena Aurinkolinnassa

Suomeen palattuamme pidimme Noran kanssa neljä työpajaa Aurinkolinnassa. Tehtiin unelmien puu, pelattiin lautapeliä ja bingoa ja laitettiin tarroja itselle tärkeisiin aiheisiin. Keskusteltiin asiakkaiden oikeuksista, mahdollisuuksista ja esteistä. Oli ihanaa, kun asiakkaat olivat niin innoissaan mukana. Heillä oli niin paljon ajatuksia, aivan arkisia pieniä toiveita. Kysymys kuuluukin, autammeko me ohjaajat ja läheiset niiden toteutumisessa vai laitammeko kapuloita rattaisiin?

Mahdollista vai mahdotonta?

Viimeisenä osallistuimme asiakkaiden kanssa työpajaan, johon mietimme etukäteen jokaiselle asiakkaalle unelman tai pari. Tämä oli silmiä avaava kokemus itselle. Koen, että tuen jokaista asiakasta tekemään hänen unelmistaan totta. Kun unelmat olivat, että haluan pelata Suomen lätkän maajoukkueessa ja haluan asua tyttöystäväni kanssa yhdessä, ensimmäinen ajatukseni oli, että unelmat olivat mahdottomia. Pysähdyin tähän ja mietin uudelleen. Eikö jokaisella pitäisi olla mahdollisuus asua yhdessä tyttöystävänsä kanssa? Miksi siis ajattelen, että se on mahdotonta? Nämä kysymykset kertovat meille, että tehtävää on vielä paljon tukea tarvitsevien ihmisten elämänlaadun parantamiseksi.

Elämänlaadun kahdeksan ulottuvuutta

Työpajassa tarkastelimme asiakkaiden unelmia elämänlaadun kahdeksan ulottuvuuden kautta katsottuna. Näitä ulottuvuuksia olivat henkilökohtainen kehitys, sosiaalinen osallisuus, fyysinen hyvinvointi, itsemääräämisoikeus, oikeudet, aineellinen hyvinvointi, ihmissuhteet ja emotionaalinen hyvinvointi. Näiden ulottuvuuksien alle kirjoitettiin myönteisesti unelmasta ja realistisesti mitä pitää tapahtua tai tehdä, jotta unelma toteutuisi. Oli ihanaa katsoa, mitä kaikkea unelmista syntyi. Harmi vaan, ettei kaikkiin unelmiin voi käyttää näin paljon aikaa.

Voi kuinka haluaisinkaan miettiä asiakkaiden unelmia yhdessä heidän kanssaan ja auttaa toteuttamaan niitä!