Tukena Koivula
Turku, Varsinais-Suomi
Tukena Koivulassa jokaisen asukkaan elämä rakentuu omien toiveiden mukaan osaavan henkilökuntamme huolehtiessa laadukkaan elämän toteutumisesta yksilöllisen tuen, ohjauksen, avustuksen sekä huolenpidon turvin.
Palvelut
Tilava, valoisa ja avara Koivula sijaitsee Turussa lähellä monipuolisia palveluja ja hyviä liikenneyhteyksiä. Koivulassa riittää menoa ja meininkiä jokaiselle viikonpäivälle. Asukkaat käyvät töissä ja lisäksi monelle illalle riittää vielä harrastuksia. Olemme tiivis ja välittävä yhteisö, johon mahtuu kulloisenkin elämäntilanteen mukaan niin riemua ja naurua, kuin pettymyksiä ja harmiakin – yhdessä olemme kuitenkin selättäneet murheet sekä jakaneet ilot.
Asukkaiden läheiset ovat meille tärkeitä ja he kokoontuvatkin kuukausittain isolla porukalla kahvittelemaan alakertamme harrastetilaan. Välimme ovat avoimet ja se tukee rakentavaa keskustelukulttuuria sekä molemminpuolista arvostusta.
Koivulan arjessa tapahtuu paljon. Perustehtävämme keskiössä on turvallinen, yksilöllinen, oman kodin ja elämän arkisten taitojen ylläpidon ja niissä kehittymisen tukeminen. Opettelemme yhdessä ottamaan toisia huomioon eri tilanteissa, sillä asukkaat elävät omissa kodeissaan osana yhteisöllistä asumista. Tämä edellyttää omasta elämästä nauttimisen lisäksi myös naapureiden elämisen kunnioittamista.
Useimmat asukkaat nauttivat ihan tavallisista koti-illoista, jolloin saa vain olla ja rentoutua työpäivän ja muiden menojen jälkeen yhdessä tai itsekseen. Toiset viihtyvät mieluummin omassa rauhassa ja toiset porukassa – kuten kuka tahansa. Ohjaajat tukevat asukkaita monella tavalla olemalla esimerkiksi mukana terveydentilaa koskevilla käynneillä, pitämällä päivittäin yhteyttä monenlaisiin yhteistyökumppaneihin ja olemalla seurana kauppareissuilla tai tukena erilaisissa palavereissa.
Välillä teemme retkiä, kuten piknik-laivaristeily ja erilaiset kesäfestarit ja konsertit. Pihatalkoot läheisten kanssa keväällä ja syksyllä ja joulumyyjäiset ovat myös muodostuneet perinteiksi. Blogissamme tulee hyvin esiin värikäs, iloinen ja persoonallinen, Koivulan näköinen elämä. Koivulassa vierailee säännöllisesti Kaverikoirat (ja kissat) ja onpa meillä oma yökkökoirakin, josta kaikki asukkaat pitävät erittäin paljon.
Asukkaamme ovat kuvanneet asukaspalaverissa elämäänsä Koivulassa mm. seuraavin ajatuksin:
– ”saa kutsua vieraita”
– ”saa kulkea sillä kulkuvälineellä millä haluaa”
– ”saa valita meneekö saunaan ja kenen kanssa”
– ”saa päättää meneekö harrastukseen vai asukaspalaveriin”
– ”saa valita itse vaatteet joita pukee päälleen”
– ”saa vaikuttaa Koivulan retkiin”
– ”saa valita syökö yhteisissä tiloissa vai huoneessaan”
– “saa päättää mihin retkiin ja menoihin osallistuu”
– ”saa päättää miten sisustaa asuntonsa”
– ”saa päättää milloin menee kauppaan ja mitä sieltä ostaa”
– ”viikonloppuisin saa päättää mihin asti nukkuu”
Tilat
Tukena Koivulassa on yhdeksän asunnon päärakennus sekä kauniilla suihkulähteellä koristellun pihapuutarhan välittömässä läheisyydessä kaksi rivitaloa, joissa on kuusia asuntoa. Päärakennuksessa on yläkerran avara keittiöolohuonetila ja viikoittaisessa käytössä oleva yhteissauna, jossa välillä suorastaan löylytetään porukkaa alas lauteilta. Keittiöolohuonetilassa ruokaillaan, autellaan keittiöhommissa, leivotaan, katsellaan televisiota ja jutustellaan porukalla.
Alakerrasta löytyy tilava harrastetila, joka on asukkaiden vapaassa käytössä. Harrastetilassa halutaan myös katsoa televisiota sekä lisäksi pelaillaan, piirrellään, väritellään, tehdään käsitöitä, askarrellaan, pelataan biljardia, lauletaan karaokea ja nauretaan yhdessä sekä erikseen. KVPS-kodit Koivula.
Henkilöstö
Koivulan vakituisessa henkilöstössä on kuusi ohjaajaa, vastaava ohjaaja sekä palveluyksikön johtaja. Olemme tiimi, jossa on valtava määrä työkokemusta, osaamista, ideoita sekä ajatuksia ja ennen kaikkea asukkaiden elämänlaatua tukevaa erityisosaamista ja mielenkiinnon kohteita. Näitä taitoja jokainen ohjaaja soveltaa työssään asukkaiden parhaaksi. Henkilöstöömme mahtuu kokeneita konkareita ja uransa ensimmäisiä vuosia tekeviä – juuri sopiva kokemushaitari laidasta laitaan. Lisäksi osaavat ja pidetyt sijaisemme ovat meille kaikille erittäin tärkeä voimavara.
“Sosiaaliseen, aktiiviseen ja iloiseen joukkoomme mahtuu päivittäin kaikenlaista hääräämistä.”
-
sijainti Turussa, Koivulassa
-
aloitusvuosi 2010
-
9 asuntoa päärakennuksessa ja 6 rivitaloissa (15 asiakaspaikkaa)
Koivulan blogi
Koivula Facebookissa
Koivula Instagramissa
Tule meille töihin!
Ilmoitamme tässä avoimista työpaikoista palveluyksikössämme.
Yhteystiedot
Timo Kiukainen
palveluyksikön johtaja
Puh. 040 678 9304
Koivulan ohjaajat
Puh. 040 653 7905