Kuuleeko kukaan?

Jos päätöksiä tehdään ilman asiakkaan tuntemista ja kuulemista, on suuri riski sille, että todellinen tuen tarve jää huomaamatta ja apua tarvitseva ihminen ei saa apua. Tukena Oy:n varatoimitusjohtaja Mari Pietarinen muistuttaa ammattilaisten roolista sen varmistamisessa, että tukea tarvitsevan ihmisen ääni varmasti kuuluu. Tuen tarpeen arviointia ei voi tehdä paperin tai lyhyen tapaamisen perusteella.

Vammaistyötä pitkään tehneenä uskon, että paras asiantuntija asiakkaan elämästä on asiakas itse – ja hänen lisäkseen ne ihmiset, jotka kulkevat hänen rinnallaan päivästä toiseen. Läheiset, perheenjäsenet ja arjen ammattilaiset tuntevat asiakkaan tavat ja eleet. He tietävät, milloin asiakas tarvitsee rauhaa, rohkaisua, milloin turvallista kosketusta olkapäälle.

Uskallan väittää, että sosiaalialalla asiakastyön ammattilaiset tuntevat asiakkaiden vahvuudet ja ne hauraat kohdat arjessa ja elämässä, joissa oikeanlainen tuki on elintärkeää. He tuntevat ne pienet mutta merkitykselliset asiat, jotka tekevät tukea tarvitsevien ihmisten elämästä ja arjesta sujuvaa, hyvää ja turvallista.

Siksi huolestun aina, kun näen päätöksiä ja arvioita tehtävän ilman, että asiakkaiden ääniä kuullaan. Jos arviointi tehdään vain paperin ja lyhyen tapaamisen perusteella, vaarana on, että todellinen tuen tarve jää piiloon. 

Tuen tarve ei ole vain numero Excelissä  

Kehitysvammaisen henkilön arki ei mahdu yhteen lomakkeeseen tai lyhyeen haastatteluun. Tuen tarve voi vaihdella päivän, viikon ja tilanteen mukaan. Se, miltä joku näyttää tunnin kestävässä tapaamisessa viranhaltijan kanssa, ei kerro totuutta siitä, mitä tapahtuu illalla, yöllä tai viikonloppuna – silloin kun tuki puuttuu.

Asiakas voi vaikuttaa tapaamisessa pärjäävältä. Hän saattaa kertoa osaavansa itse ja pärjäävänsä, mutta kotona hän tarvitseekin tukea useissa arjen perustoiminnoissa. 

Ilman asiakkaan arjen tuntijoiden näkemyksiä ja hyvää dokumentointia kuten päivittäisiä kirjauksia, päätökset voivat perustua väärään kuvaan. Silloin riskinä on, että apua vähennetään juuri sieltä, missä se on elintärkeää. 

Mitä tapahtuu, jos ääni ei kuulu? 

Meillä Suomessa on todella paljon osaavia sosiaalityön ammattilaisia, joiden ammattitaitoa ja osaamista tulee kunnioittaa niissä tilanteissa, kun asiakkaiden avun- ja tuentarpeiden mukaisista palveluista tehdään päätöksiä.  

Tiedämme kaikki, että säästöpaineet hyvinvointialueilla ovat suuret. Kun talousluvut ohjaavat sosiaalityöntekijöidenkin toimintaa sekä päätöksiä, palveluita valitettavasti supistetaan vääränlaisen arvion perusteella. Seuraukset eivät ole vain numeroita budjetissa. Muutokset näkyvät nopeasti asiakkaan hyvinvoinnissa ja elämässä. Usein ne näkyvät lisääntyneenä ahdistuksena, turvattomuutena, toimintakyvyn laskuna ja joskus myös vaaratilanteina. Nämä vaikutukset eivät aina näy tilastoissa, mutta ne näkyvät arjessa ja usein vasta silloin, kun vahinko on jo tapahtunut. 

Kuka kantaa vastuun asiakkaan äänen kuulemisesta?

Laki velvoittaa kuulemaan asiakasta ja hänen lähipiiriään. Mutta käytäntö on joskus toista. Jos kukaan ei aktiivisesti varmista, että asiakkaan oma kokemus ja hänen arkeaan tuntevien ihmisten näkemykset pääsevät mukaan arviointiin, päätöksentekoon jää aukko. 

Kehitysvammatyössä suurin vahvuutemme on olla ihminen ihmiselle. Jos päätöksenteossa katoaa yhteys arkeen, katoaa myös ymmärrys siitä, mitä hyvä elämä asiakkaalle oikeasti tarkoittaa. 

Siksi meidän jokaisen ammattilaisen tehtävä on rohkeasti varmistaa, ettei tukea tarvitsevan asiakkaan ääni huku hiljaisuuteen, varsinkaan nyt, kun sen kuuleminen on tärkeämpää kuin koskaan. Meidän ammattilaisten vastuulla on varmistaa, että oikeudenmukaisuus toteutuu.

Kuuleminen ei ole kohteliaisuutta – se on perusoikeus

Kun palveluita vähennetään ilman asiakkaan ja hänen tukiverkostonsa osallistumista, rikotaan paitsi hyvää hallintoa myös ihmisarvoa. Kyse ei ole pelkästä hallinnollisesta virheestä. Kyse on siitä, että jätetään kuulematta ihminen, jonka elämä on kyseessä.