Tukena Martinkaari
Hyvinkää, Uusimaa
Tukena Martinkaari – oman kodin rauhaa ja kavereiden seuraa. Meillä asiakkaat suunnittelevat päivänsä ja ohjaajat ovat tukena toteutuksessa.
Palvelut
Tukena Martinkaari sijaitsee Martin kaupunginosassa, lähellä Hyvinkään keskustaa. Ruokakauppa löytyy ihan vierestä missä asiakkaat käyvätkin omatoimisesti hakemassa vaikkapa uunituoreet pullat päiväkahville. Kaupungille on helppoa lähteä shoppailemaan viereiseltä bussipysäkiltä.
Martinkaaressa asukkaat saavat ammattitaitoisilta ohjaajilta tarpeidensa mukaan apua ja ohjausta arjen askareissa sekä tukea oman elämänsä rakentamisessa – niin omassa kodissaan kuin sen ulkopuolella.
Lisäksi palveluihimme kuuluu yksilölliseen tarpeeseen perustuva tukiasumisen palvelu. Tukiasumisen palvelu toteutuu asiakkaan kotona. Tavoitteenamme on omaa osallisuutta tukeva itsenäinen ja täyden kansalaisuuden tarjoava hyvä elämä.
Tilat
Martinkaari tarjoaa oman kodin 24 kehitysvammaiselle asukkaalle. Asukkaat ovat itse sisustaneet kotinsa mieleisellään tavalla. Asukkaiden läheiset ja ystävät voivat vierailla ja yöpyä asiakkaan kotona milloin vain.
Martinkaaren esteettömät tilat sijaitsevat kerrostalon 1. ja 2. kerroksessa. Omien asuntojen lisäksi asukkailla on käytössä 2 yhteistä toimitilaa. Pesutuvasta asukkaat voivat varata pyykkivuoron ja kuivata pyykkejään kuivaushuoneessa. Sauna sijaitsee kiinteistön 2. kerroksessa.
Samassa kerrostalossa on myös nuorisoasuntoja sekä Hyvinkään kaupungin ympärivuorokautinen päiväkoti. KVPS-kodit Martinkaari.
Henkilöstö
Henkilöstömme koostuu johtajasta, vastaavasta ohjaajasta, kolmesta ohjaaja AMK:sta ja 15:sta ohjaajasta. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön asiakkaiden tarpeet ja toiveet huomioiden. Hyvinvointia tuetaan mm. työnohjauksella, työterveyshuollolla ja käytössä on E-passit. Henkilöstön kokemus työyhteisöstä on joustava, avoin ja moniammatillinen – huipputiimi. Tukena on houkuttava ja koukuttava työnantaja.
“Asukaskokouksessa asiakkaat yhdessä suunnittelevat asukasretket, juhlat ja monet muut yhteiset toiminnalliset hetket”.
-
24 asuntoa
-
toimiva läheisyhteistyö
-
ympärivuorokautinen, aktiivinen tuki
-
osaava, ammattitaitoinen henkilöstö
-
oman näköinen elämä omassa kodissa
Martinkaaren blogi
Martinkaari Facebookissa
Tule meille töihin!
Ilmoitamme tässä avoimista työpaikoista palveluyksikössämme.
Ei avoimia paikkoja tällä hetkellä.
Yhteystiedot
Miia Roisko
palveluyksikön johtaja
Puh. 040 628 2715
Martinkaaren ohjaajat
Puh. 040 679 1231