Siirry sisältöön
Teemu lukee kirjaa

Olemme nyt Tukena-säätiö ja Tukena Oy

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön nimi muuttui loppuvuodesta Tukena-säätiöksi. Samalla KVPS Tukena Oy:n nimi vaihtui Tukena Oy:ksi. Nimimuutoksemme mahdollistavat sen, että voimme jatkossa toimia yhteisen Tukena-nimen alla. Yhdistämme myös viestintäkanavamme kevään aikana.  

Uusi Tukena-säätiö -nimemme kuvastaa entistä paremmin toimintamme laajuutta ja kohderyhmiämme, joihin kuuluu monin eri tavoin tukea tarvitsevia ihmisiä. Uudella nimellä työmme kehitysvammaisten ja tukea tarvitsevien ihmisten hyvän elämän mahdollistamiseksi jatkuu entiseen tapaan.

Myös viestintäämme on tulossa uudistuksia

Muutoksen yhteydessä uusi yhteinen Tukena saa uuden tunnuksen ja ulkoisen ilmeen. Tukenan uusi, päivitetty tulppaanitunnus kunnioittaa yhteisiä juuriamme perustajamme Kehitysvammaisten Tukiliiton kanssa. 

Tukena-säätiön ja Tukena Oy:n viestintäkanavat yhdistyvät kevään 2024 aikana. Uudet verkkosivut löytyvät viimeistään huhtikuussa osoitteesta www.tukena.fi korvaten nykyiset Kehitysvammaisten Palvelusäätiön ja Tukena Oy:n verkkosivut. Sosiaalisen median kanavamme yhdistyvät kevään kuluessa. 

Uudistusten myötä myös Tukena-säätiön uutiskirje uudistuu ja saa uuden ilmeen. Uutiskirje ilmestyy seuraavan kerran uudistuneena huhtikuussa.