Siirry sisältöön
Tukena

Tukena Tiitiäinen (tulossa 2027)

Lehmo, Pohjois-Karjala
Menninkäisentie 1, 80710 Lehmo

Uusi koti lapsille ja nuorille

Lehmoon rakentuu vuonna 2027 uusi koti lapsille ja nuorille. Tukena Tiitiäisessä on seitsemän asuntoa alle 18-vuotiaille, jotka tarvitsevat arkeensa ympärivuorokautista tukea. Täällä jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen yksilöllisesti ja turvallisessa ympäristössä.

Seitsemän asukkaan kotiin mahtuu sopivasti elämää. Jokaisella on oma tila, jossa voi levätä ja olla omissa oloissaan. Yhteisissä tiloissa leikitään, pelataan, syödään yhdessä ja harjoitellaan arjen taitoja. Pihalla on tilaa ulkoilla, leikkiä ja touhuta.

Tiitiäisessä tärkeintä on lapsen hyvä arki: koulu, kaverit, harrastukset ja ilo pienistä onnistumisista. Kodin peruskiveen muurattu perustamiskirja toivoo Tiitiäisestä kotia iloisille lapsille, jotka saavat kasvaa omaksi itsekseen. Siihen tähtäämme joka päivä.

Tukenan juurilla

Tiitiäinen rakentuu Tukena Menninkäisen naapuriin, Tukenan ensimmäisen kodin viereen. Toiminta Lehmossa alkoi yli 30 vuotta sitten, ja Kontiolahti valittiin aikanaan paikaksi, jossa yhteisöllisyys ja erilaisuuden hyväksyminen ovat vahvoja. Tiitiäisen lapset ja nuoret saavat naapurikseen kokeneen työyhteisön ja yhteisön, joka tuntee alueen.

Kiinnostaako asuminen Tukena Tiitiäisessä?
Ota yhteyttä, niin kerromme lisää:

Anni Häme
aluejohtaja
anni.hame@tukena.fi
puh. 040 702 7071

Tutustu

  • Seitsemän asuntoa alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille
  • Sijaitsee Kontiolahden Lehmossa
  • Valmistuu keväällä 2027
  • Kiinteistön omistaa Tukena-säätiö
  • Ympärivuorokautinen palveluasuminen

Töihin Tukenalle?

Kaksi henkilöä katsoo kortteja

Tutustu Tukenaan työnantajana

Haemme lähihoitajia, sairaanhoitajia, sosionomeja sekä muita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia monipuolisiin tehtäviin palveluyksiköihimme ympäri Suomea. Tule sinäkin kanssamme edistämään hyvää elämää!

Tutustu Tukenaan

Ota yhteyttä

Tukena Tiitiäinen (tulossa 2027)- Menninkäisentie 1, 80710 Lehmo
Tukena logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.