Tukena Pappilanpuisto
Tampere, Pirkanmaa
Tukena Pappilanpuisto – oman väen kesken PP-talo. Asukkaiden näköistä elämää jossa huumori on vuodesta toiseen yksi kantavista voimavaroista.
Pappilanpuistossa kukin asukas saa elää omannäköistä elämäänsä osaavien ja ammattitaitoisten ohjaajien tukemana.
Palvelut
Tukena Pappilanpuistossa on tiivis ja hyvin yhteen hioutunut porukka. Yhdessä olemme kokeneet monenlaisia kommelluksia, iloja ja suruja. Me olemme yhteisö, jossa jokainen huolehtii toinen toisesta. Välittämisen ilmapiiri on hyvin vahva. Meillä nauru raikuu herkästi ja huumori tuokin päiviin mukavaa piristystä.
Tukena Pappilanpuisto sijaitsee Tampereella Takahuhdin kaupunginosassa, monipuolisten palvelujen lähellä. Olemme tuttu näky alueella ja mukana monissa tapahtumissa. Liikumme paljon jalan tai julkisia hyödyntäen, ei taksilla kulkeminenkaan vierasta ole. Arki meillä sujuu arkisesti: asukkaat käyvät työ- ja päivätoiminnoissa, viikonloput ja loma-ajat otetaankin sitten leppoisammin.
Kotona tehdään tietysti kotitöitä, kuinkas muutenkaan: siivousta, pyykinpesua, ruuanlaittoa ja leivontaa. Asukkaiden mielenkiinnon mukaan keksimme aina monenlaista muutakin touhua, johon voi käydä tutustumassa tarkemmin meidän omasta blogista. Kukapa sitä kuitenkaan aina jaksaisi touhuta ja olohuoneen sohva onkin mainio paikka vaan olla möllötellä. Saunominen on suosittua ja sauna meillä lämpeneekin harava se päivä. Milloin on poppisauna ja milloin hevi sauna, tärkeintä on, jotta musa raikaa löylynheiton yhteydessä. Asukkaiden mieltymysten mukaan ihan perinteinen saunakin on hyvä ja löylyistä pääsee nauttimaan hiljaisuudesta nauttien.
Tukena Pappialanpuiston asukkaat harrastavat monipuolisesti – on uimista, keilailua, kokkikerhoa, bänditreenejä, tyylilyyli- ja ukkometsokerhoa ja ties mitä.
Tukena Pappilanpuistossa elämme jokainen omannäköistä elämää – touhuista ja tohinoista huolimatta jokaisella on oikeus olla myös ihan rauhassakin, tekemättä mitään ja toimia lähinnä sivusta seuraajina. Me olemme kaikki erilaisia ja tarkoitus onkin löytää jokaiselle asukkaallemme omannäköinen, itseä miellyttävä tapa elää. Tukea ja apua saa juuri siihen, mihin sitä tarvitsee.
Tilat
Tukena Pappilanpuisto sijaitsee kerrostalon toisessa kerroksessa. Asukkailla on omat asunnot, jotka ovat kukin asukkaansa näköisiä, omia koteja. Asukkaiden asunnossa on oma wc-suihkutila ja keittiö. Yksikön yhteistä tilaa on olohuone-keittiö, sauna- ja pesulatilat, kodinhoitohuonetila sekä kaksi tilavaa parveketta. Ihan yksikön vierestä alkaa mukava ulkoilu alue ja uimarantakin on kivenheiton päässä.
Henkilöstö
Henkilöstömme koostuu kymmenestä ohjaajasta, vastaavasta ohjaajasta, sairaanhoitajasta ja johtajasta. Joukossamme on kaikenikäisiä työntekijöitä – vastavalmistuneita ja jo pidempään alalla työskennelleitä osaajia. Erilaisuus on voimavara tässäkin asiassa.
Kullakin on omat vahvuutensa, osaamisalueensa ja mielenkiinnon kohteensa. Tämä tekee meistä vahvan, osaavan tiimin. Henkilöstöllämme on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä, sen sisältöihin ja aikatauluihin asiakkaiden tarpeet ja toiveet huomioiden.
“Tavoite on vanheta yhdessä, kokea yhdessä ilot ja surut sekä kaikki elämän murut”.
-
rakennusvuosi 2012
-
sijainti Takahuhdin kaupunginosa
-
kerrostalon toisessa kerroksessa
-
15 asiakaspaikkaa
-
kaikilla oma asunto wc- ja suihkutila sekä keittiö
Pappilanpuiston blogi
Pappilanpuisto Facebookissa


Tule meille töihin!
Ilmoitamme tässä avoimista työpaikoista palveluyksikössämme.
- Ohjaaja (lähihoitaja), Tukena Pappilanpuisto, KVPS Tukena Oy, Tampere
Yhteystiedot

Johanna Korhonen
palveluyksikön johtaja
Puh. 040 674 0456

Pappilanpuiston ohjaajat
Puh. 040 674 4666