Siirry sisältöön
Johanna ja Kari porokyydissä

"Tännepäin!" – Kari päättää, mitä vapaa-ajan avustajan kanssa tehdään

Olen toiminut henkilökohtaisena vapaa-ajan avustajana yli vuosikymmenen. Kari Antinoja esittelee minut avustajana ja ystävänä. Tämä on ihmissuhde, joka on meille molemmille erityisen tärkeä. Nautimme elämästä ja uusista kokemuksista yhdessä. 

Mitä vapaa-ajan avustajana toimiminen minulle tarkoittaa? Ajattelen, että jokainen antaa työhönsä itsestään sen verran kuin kokee sopivaksi, on työ mikä tahansa. Minä näen meidän suhteemme ihmissuhteena, johon annan aika paljonkin itsestäni. Me tunnemme toisemme hyvin, koska olemme tunteneet niin kauan ja kokeneet yhdessä paljon. Joskus mietin, onko suhde enemmän ystävyyttä kuin työtä. Olen päättänyt, että se voi olla molempia. Ystävyys Karin kanssa on minulle tärkeä ihmissuhde, jonka toivon jatkuvan pitkään.

Jollainlailla roolini on myös maailman havainnointia jatkuvasti meidän molempien silmin. Kun Mikkelissä, muualla Suomessa tai maailmalla tapahtuu jotain, mistä ajattelen Karin innostuvan, ehdotan sitä hänelle. Hän sitten innostuu tai on innostumatta. Nykyään kyllä tiedän hittijutut aika hyvin.

Karin kanssa on kiva olla, ja erilaiset hauskat vapaa-ajan tekemiset tuntuvat harvoin työltä. Siitäkin huolimatta, että Kari tarvitsee tukeani usein paljonkin. Nautimme elämästä ja uusista kokemuksista yhdessä. Olen saanut avustajatyöni ansiosta matkustaa ulkomaille, käydä risteilyillä, Lapissa, hotelleissa, helikopterilennolla, kylpylöissä ja sirkuksessa. Elämäni ainoa kotimaanlento ja ainoa junan makuuhytissä nukkuminen on tapahtunut Karin mukana. Huikeita kokemuksia meille molemmille! Ja toki, normaali arki on jotain ihan muuta. Se on esimerkiksi kirjastoa, parturikäyntejä, ostoksia, leffahetkiä ja sarjakuvien lukemista ääneen.

Mielestäni on upeaa, että meillä on tukea tarvitseville tällainen palvelu tarjolla. Karin elämä laajentuu valtavasti ja jotenkin hän osaa ottaa tästä kaiken irti! Ja mikä mielestäni on myös aivan mahtavaa, Kari on saanut avustamiseen lisätunteja aina, kun hän on niitä eri reissuihimme hakenut. Se mahdollistaa huikeat kokemukset tavanomaisen arjen vapaa-ajan rinnalle.

Liikkuessamme tutussa kotikaupungissa Kari päättää mihin mennään. Hän huudahtaa ”This me” ja huiskauttaa kädellä, että tännepäin. Huudahdus taitaa tarkoittaa enemmänkin ”This way”, mutta mielestäni ”This me” kuvastaa häntä ja meitä paljon paremmin. Hän on oma ainutlaatuinen itsensä, ja on mahtavaa saada tukea häntä kaikessa siinä, mitä hän haluaa olla ja tehdä.

Kirjoitimme aiemmin yhdessä Kari Antinojan kanssa Muistoja ja uusia unelmia – mitä kaikkea voikaan kokea yhdessä vapaa-ajan avustajan kanssa! -blogin. Siinä Kari kertoo, mitä kaikkea olemme yhdessä tehneet ja mitä hän toivoisi tulevaisuudelta. Blogista tuli mielestäni hyvä, koska siinä kuuluu niin vahvasti Karin ääni.

Blogi julkaistiin Tukenan kotisivuilla ja sen voi lukea täältä:

Mitä on henkilökohtainen vapaa-ajan apu?

  • Henkilökohtainen apu on vammaispalvelulain mukainen palvelu, joka mahdollistaa tukea tarvitsevalle omannäköistä elämää ja omia valintoja arjessa, työssä ja vapaa-ajalla.
  • Henkilökohtainen avustaja auttaa kaikissa päivittäisissä toimissa, kuten liikkumisessa, kotitöissä ja harrastuksissa.
  • Vapaa-ajan avustaja keskittyy avustamaan vapaa-ajan toiminnassa, kuten harrastuksissa, matkoilla, retkillä ja kulttuuritapahtumissa.
  • Jos sinulla on vammaispalvelulain mukainen oikeus henkilökohtaiseen apuun, voit hakea avustajaa myös vapaa-ajan toimintoihin.
  • Tukena tekee työtä henkilökohtaisen avun mahdollistamiseksi kaikille sitä tarvitseville.

Kirjoittaja Johanna Huhtala työskentelee suunnittelijana Tukena-säätiössä. Lisäksi hän toimii henkilökohtaisena vapaa-ajan avustajana.