Siirry sisältöön
Tukena
Palkkatyö S-marketissa

Täsmä-hanke toi tukea työllistymiseen – ja oppeja tulevaan

Kolmen vuoden aikana Täsmä – työtä Ylä-Pirkanmaalla -hankkeessa edistettiin tukea tarvitsevien työnhakijoiden polkuja kohti työelämää. Vaikka työllisyystilanne heikkeni hankkeen aikana, hankkeen tavoitteet saavutettiin lähes kokonaan. Samalla opittiin, että kaikki tärkeät askeleet kohti työelämää eivät näy työllistymistilastoissa.

Kolme vuotta tukea tarvitsevien ihmisten työllistymisen edistämistä ja kehittämistyötä Täsmä – työtä Ylä-Pirkanmaalla -hankkeen merkeissä on nyt takana. Hankkeen aikana yleinen työllisyystilanne Suomessa heikkeni merkittävästi ja palkkatukimäärärahoissa oli suuria työllisyysalueellisia eroja, mutta siitä huolimatta hanke pääsi hyvin lähelle asetettua työllistymistavoitetta.

13 palkallista työsuhdetta – ja paljon työtä niiden taustalla

Jopa 13 hankkeen työhönvalmennukseen osallistunutta työnhakijaa solmi palkallisen työsuhteen ja näistä 5 on toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita. Lisäksi toteutui yhteensä 16 työkokeilua ja -harjoittelua.

Kaiken kaikkiaan hankkeeseen osallistuneista työnhakijoista lähes 40 % solmi työsuhteen, 30 % sai työkokemusta työkokeilun tai harjoittelun kautta ja 30 % ei työhönvalmennuksesta huolimatta tai omasta tahdostaan edennyt työelämään.

Näihin tuloksiin pääsemiseksi järjestimme neljä ryhmävalmennuskokonaisuutta, toteutimme noin 300 yksilötapaamista kasvokkain työnhakijoiden kanssa ja kontaktoimme 75 työnantajaa. Tämän lisäksi hankkeen työntekijät tekivät valtavan määrän työhönvalmennuksen taustatyötä.

Kaikki tärkeät askeleet eivät näy tilastoissa

Kaikki tulokset eivät kuitenkaan ole mitattavissa esittämällä numeroita työllistyneistä tai osallistujamääristä. Tärkeitä tarkasteltavia asioita ovat muun muassa miten alueellinen yhteistyö työllistymistä edistävien toimijoiden välillä on lisääntynyt tai miten tukea tarvitsevan ihmisen elämän muut työllistymistä tukevat osa-alueet ovat kehittyneet hankkeen aikana.

Muutokset hankkeen toimintaan osallistuneilla työnhakijoilla ovat saattaneet olla tietyltä kantilta katsottuna pieniä, mutta sitäkin tärkeämpiä askeleita kohti työelämää: Oman puhelimen hankkiminen, uuden julkisen kulkuneuvon käytön opettelu tai lähteminen ryhmä- ja yksilövalmennukseen aikataulun mukaisesti tilanteessa, jossa on vietetty jo pitkiä aikoja yksin kotona.

Yksi hanke päättyy, opit jäävät elämään

Täsmä-hankkeen erityispiirteenä, verrattuna aiempaan kehittämistyöhömme, oli toiminta pienempien paikkakuntien alueella hieman kauempana kasvukeskuksista. Työnantajia oli vähemmän, etäisyydet olivat pidempiä ja julkinen liikenne harvempaa tai olematonta. Näitä tilanteita kohdatessa ratkaisuja pyrittiin löytämään kääntämällä niin kivet kuin kannotkin. Aina ei ratkaisua tilanteeseen löytynyt, vaan siirsimme ajatukset muihin vaihtoehtoihin.

Yksi hanke päättyy, mutta kehittämistyö jatkuu. Täsmä-hankkeen aikana olemme jälleen oppineet paljon ja saaneet uusia näkökulmia työllistymisen tukemiseen. Kehittämistyö on jatkuvaa ja Tukena-säätiössä Täsmä-hankkeen opit ja oivallukset elävät muun muassa Varsinais-Suomen Palkkaamo -hankkeessa.

Täsmätyö
Työllistymiseen tarvitaan yhteistyötä. Kuvassa Jenni Kujansivu Tukena-säätiöstä, Sampsa Saariniemi ja marketpäällikkö Anssi Manninen.

”Työ merkitsee minulle yhteisöllisyyttä”

Sampsa Saariniemi kävi aikoinaan itse kysymässä Oriveden S-marketista, pääsisikö hän sinne kahden kuukauden harjoitteluun. Nyt takana samassa talossa on jo reilut 14 työvuotta. Työ alkoi kaupungin päivätoiminnan järjestämänä avotyötoimintana, mutta sittemmin se on muuttunut oikeaksi palkkatyöksi.

Pari vuotta sitten Sampsa pääsi mukaan Täsmä-hankkeeseen. Työhönvalmennuksen tuella avotyö vaihtui palkalliseksi työsuhteeksi keväästä 2024 alkaen. Sampsa on tyytyväinen moniin työsuhteen tuomiin etuihin.

”Työ merkitsee minulle yhteisöllisyyttä ja sitä, että minulla on omat työni työyhteisössä”, Sampsa kertoo. Hänen mukaansa työrooli alkaa siitä, kun hän laittaa työvaatteet päälle.

”Parasta työssä on se, että minulla on hyviä työystäviä, joille voi aina kertoa, jos on jotain mielen päällä. Elämän suola on se, kun voi viljellä huumoria työkavereiden kanssa.”

Paitsi työtoverit myös asiakkaat ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Asiakaspalvelutyö onkin Sampsan työtovereiden mukaan hänen vahvuutensa.

”Asiakkaat, niin nuoret kuin vanhatkin, tulevat jutulle ja kyselevät kuulumisia. Tulen toimeen kaikkien kanssa. Neuvon ja opastan mielelläni asiakkaita, ja se on asiakaspalvelutyössä tärkeää”, Sampsa sanoo.

Kirjoittaja Jenni Kujansivu työskentelee työelämäasiantuntijana Tukena-säätiössä.

Työvälineitä työllistymisen tukemiseen

  • Täsmä – työtä Ylä-Pirkanmaalla -hankkeessa järjestettyjen ammattilaisten ja osallistujien yhteisissä työpajoissa syntyi tuotoksina työvälineitä tukea tarvitsevan työnhakijan työllistymispolun tukemiseen.
  • Materiaalit löytyvät Materiaalit-sivuilta: Materiaalit - Tukena
Euroopan unionin osarahoittama -tunnus
Tukena logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.