
Tukea tarvitsevien nuorten ääni vahvistuu – WAVE-hanke tukee nuorten osallisuutta
WAVE-hanke nostaa tukea tarvitsevien nuorten äänen näkyväksi ja kuuluvaksi. EU:n CERV-ohjelman rahoittama hanke rakentaa uusia tapoja, joilla kehitysvammaiset ja muut tukea tarvitsevat nuoret voivat vaikuttaa omaan elämäänsä, palveluihin ja yhteiskuntaan – ei vain osallistujina, vaan aktiivisina kehittäjinä ja suunnannäyttäjinä.
Tukena koordinoi EU:n CERV-ohjelman rahoittamaa WAVE-hanketta, jonka koko nimi on We Are Voices Everywhere. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kehitysvammaisten ja muiden tukea tarvitsevien nuorten mahdollisuuksia tulla kuulluiksi ja vaikuttaa omaan elämäänsä, palveluihin ja yhteiskuntaan.
WAVEssa nuoret eivät ole vain osallistujia. He ovat mukana kertomassa, kokeilemassa ja kehittämässä sitä, millainen osallistuminen tuntuu heistä merkitykselliseltä.
Hanke käynnistyi tammikuussa. Kevään aikana on järjestetty ensimmäinen kansainvälinen partneritapaaminen Reimsissä. Tukena on osallistunut myös CERV-ohjelman kick off -tilaisuuteen Brysselissä.

Nuorten omat ryhmät käynnistyneet
Nuorten omat CAB-ryhmät ovat käynnistyneet Suomessa, Bulgariassa ja Italiassa. CAB eli Children’s Advisory Board on nuorten oma ryhmä, jossa nuoret pääsevät kertomaan ajatuksiaan, kokeilemaan osallistumisen tapoja ja vaikuttamaan hankkeen sisältöihin.
Suomen CAB-ryhmässä on käsitelty muun muassa omia vahvuuksia, oikeuksia, valintoja, yhteisöä ja vaikuttamisen mahdollisuuksia.
Myös hankkeen logo on nuoren tekemä. Sen on suunnitellut ja toteuttanut suomalainen 16-vuotias nuori. Logo tekee näkyväksi hankkeen perusajatuksen: nuorten äänen pitää näkyä myös siinä, miltä hanke näyttää ulospäin.

Ammattilainen, vastaa kyselyyn!
Hankkeessa kehitetään lisäksi materiaaleja ja koulutusta ammattilaisille, perheille ja päätöksentekijöille. Tavoitteena on, että nuorten kuuleminen ei jää vain yksittäisten hyvien kohtaamisten varaan, vaan vahvistuu arjen käytännöissä ja rakenteissa.
Ammattilaisille suunnattu kysely on parhaillaan avoinna. Kyselyssä kerätään tietoa hyvistä käytännöistä, arjen osallistumisen tavoista ja siitä, millaista tukea ammattilaiset tarvitsevat tukea tarvitsevien nuorten osallisuuden vahvistamiseen.
Kyselyyn voi vastata täällä:
Save the date!
Lasten oikeuksien päivänä 20.11.2026 WAVE-hanke järjestää Suomessa tapahtuman, jossa nostetaan esiin tukea tarvitsevien nuorten ääntä, kokemuksia ja oikeutta tulla kuulluiksi.
Tarkemmat tiedot tapahtumasta julkaistaan myöhemmin Tukenan sivuilla.