
Tukenassa työhyvinvoinnin takaavat kehittämismyönteisyys ja toimivat vuorovaikutussuhteet
Toteutimme tänäkin syksynä Tukena-konsernissa vuosittaisen Ilmarisen Työyhteisövire-kyselyn. Kysely lähetettiin kaikille Tukena-säätiön ja Tukena Oy:n työntekijöille. Vastausprosentti oli ennätykselliset 80 ja vastaajien kokonaismäärä 768.
Työyhteisövire-kyselyssä kartoitetaan kattavasti työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa eri teemoihin, kuten johtamiseen, yhteisöllisyyteen ja arjen käytäntöihin liittyen. Kyselyyn vastatessaan jokainen työntekijä pysähtyy arvioimaan omaa tilannettaan ja huomioimaan oman työhyvinvointinsa voimavaroja ja kuormitustekijöitä.
Työyhteisövire-kyselyn kokonaistulos Tukena-konsernissa saavutti tänä vuonna erinomaisen tason. Sekä Tukena-säätiössä että Tukena Oy:ssä keskimääräinen työvire oli 4/5.
Työntekijöiden mukaan Tukenassa vahvuuksia ovat osaaminen: meillä on oma koulutusyksikkö Takomo, kaikessa toiminnassa kannustetaan kehittämismyönteisyyteen ja osaamista jaetaan työyhteisössä monilla eri tavoilla.
Moninaiset osaamisen kehittämisen mahdollisuutemme auttavatkin henkilöstöä onnistumaan; 95% kertoo, että osaamisensa riittää työtehtävien vaatimuksiin hyvin tai erittäin hyvin.
Tukenalaisten mukaan omassa työssä positiivista ovat myös vuorovaikutussuhteet. 94% henkilöstöstä kokee, että työpaikalla on myönteisiä vuorovaikutussuhteita työkavereiden kesken.
Kokemus siitä, että oman työn voi tehdä hyvin on Tukenassa vahva. Jopa 93% työntekijöistämme kokee työnsä merkitykselliseksi tai erittäin merkitykselliseksi. 88% kertoo voivansa tehdä meillä arvojensa mukaista työtä.
Hienoa on myös todeta, että työntekijöiden suosittelumittarin eNPS lukema on meillä tällä hetkellä 35, kun kaikkien toimialojen vastaava luku on 15.
Tärkeää tietoa kehittymisen tueksi
Saamme vuosittain toteutettavalla kyselyllä paljon hyödyllistä tietoa toimintamme kehittämiseksi. Erityisen tärkeitä ovat yksiköiden omat purkutilaisuudet, joissa keskustellaan yhdessä oman työyhteisön hyvinvoinnin tilanteesta vahvuuksineen ja kehittämiskohteineen.
Kyselyn tuloksissa näkyy vuosien päämäärätietoinen työ mm. tukenalaisten oman koulutusalusta Takomon toiminnan vakiinnuttamisessa ja kehittämisessä sekä panostuksessa työhyvinvointiin ja erilaisiin yhdessä tekemisen mahdollisuuksiin tukenalaisten välillä.
Tulevana vuonna keskitymme erityisesti asiakasturvallisuuden sekä työyhteisöjen palautekulttuurin ja -taitojen kehittämiseen edelleen.