Siirry sisältöön
Uusien palveluiden kehittäminen

Tukenassa uudet palvelut syntyvät yhteistyönä

Tukenassa uusien palveluiden kehittäminen tapahtuu yhteistyössä erilaisissa rooleissa toimivien työntekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Uusien palveluiden kehittämiseen haluttiin vuonna 2024 luoda selkeät rakenteet, jotta kehittämistyötä voidaan sujuvammin tehdä konserniyhteistyönä. Lokakuussa palveluiden kehittämisen työryhmät aloittivat toimintansa ja nyt maaliskuussa oli aika tilannekatsaukselle.

Tukenan palveluiden kehittämisen työryhmissä kehitetään palveluita viiden kärkiteeman ympärillä.

Palveluiden kehittämisen teemat Tukenassa vuonna 2025

  • Erityisen vaativat palvelut
  • Lasten ja perheiden palvelut
  • Valmennus ja tuettu päätöksenteko
  • Tukiasuminen
  • Työelämän osallisuus

Aikaa keskustelulle ja kehittämiselle

Palveluiden kehittämisen työryhmätyöskentely aloitettiin ryhmien muodostamisella sekä tavoitteiden ja etenemissuunnitelmien määrittelyllä. Ensimmäinen seurantatyöpaja järjestettiin Tampereella 24.3. Mukana oli n. 40 tukenalaista, jotka ovat olleet mukana kehittämistyössä osallistuen yhteen viidestä työryhmästä. Työskentely jatkuu työryhmissä koko kevään ja kesän. Syksyllä järjestetään seuraava yhteinen seurantapäivä.

Miksi tarve uusille palveluille on juuri nyt niin merkittävä?

Tukenassa on tunnistettu tarve kehittää palveluvalikoimaa, jotta tukea tarvitsevat ihmiset saisivat jatkossakin tarvitsemansa avun ja tuen. Toimintaympäristö on muuttunut viime aikoina paljon ja uusi vammaispalvelulaki muuttaa palveluiden kenttää.

"Olemme tunnistaneet selkeitä tarpeita palveluiden kehittämisessä. Edelläkävijyys on meille keskeinen arvo, jota toteutamme tässä palveluiden kehittämisen kokonaisuudessa. Haluamme nyt ja tulevaisuudessa olla kehittämässä ja tuottamassa uusia palveluja asiakkaillemme", sanoo Tukena Oy:n varatoimitusjohtaja Mari Pietarinen.

Mukaan kehittämistyöhön on kutsuttu sekä Tukena-säätiön, että Tukena Oy:n työntekijöitä. Mukana on ohjaajia, kiinteistöasiantuntijoita, esihenkilöitä, kehittämistyötä tekeviä ja muita Tukenan asiantuntijoita. He ovat valikoituneet mukaan heidän esihenkilöidensä vinkkausten sekä tietysti oman kiinnostuksensa mukaan.

"Tämä työryhmätyöskentely on ollut erittäin hyödyllistä, Tukena-konsernin rajoja rikkovaa yhteistyötä."

 

 

Pasi Hakala

Oman työn mahdollisuudet näkee aivan uudella tavalla

Tukiasumisen päällikkö Pasi Hakala on ollut mukana Tukiasumisen ja tuetun asumisen työryhmässä. Keskustelut Tukena Oy:n palveluyksiköissä työskentelevien kanssa on avannut silmät uudenlaisille mahdollisuuksille. Työryhmätyöskentelyn käynnistäminen vei hieman aikaa alussa, mutta nyt ryhmällä on jo monia ajatuksia siitä, miten Tukenan vahvuuksia tuetun asumisen palveluiden osalta voitaisiin edelleen vahvistaa.

"Tällainen työskentely ja tulevaisuuden mahdollisuuksien ideointi yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa on tosi mielekästä. On palkitsevaa, kun näen, mitä kaikkia mahdollisuuksia meillä onkaan kehittää tukea tarvitsevien ihmisten palveluja", Pasi iloitsee.

Näin saamme hyödynnettyä henkilöstömme asiantuntijuuden parhaalla mahdollisella tavalla. Se palo ja into, joka meissä tukenalaisissa on sisään rakennettuna, syttyy liekkeihin kun pääsemme yhdessä keskustelemaan ja tuottamaan parempia mahdollisuuksia meidän nykyisille ja tuleville uusille asiakkaille.

Tukena logo
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Ole hyvä ja valitse evästeet, jotka haluat sallia.