Siirry sisältöön
Työntekijät ja asiakkaat kävelevät polulla

Tulevaisuus tehdään tänään – Tukenassa ennakoinnista on tullut jatkuva toimintatapa

Kansallista tulevaisuuspäivää vietetään 7.3. Tukenassa tulevaisuuden ennakointityö on vahvasti mukana arjessa.

Ennakointi on ollut Tukenassa osa strategista suunnittelua jo vuodesta 2013. Viime vuonna otimme merkittävän harppauksen eteenpäin: ennakoinnista tuli jatkuva osa toimintaamme ja siihen saavat osallistua kaikki tukenalaiset.

Sekä henkilöstö ja asiakkaat osallistuvat aktiivisesti toimintaympäristön havainnointiin ja tulevaisuuden muutostekijöiden tunnistamiseen. Havainnot kootaan yhteiseen tietopankkiin, jonka pohjalta erilaisissa työtehtävissä työskentelevistä henkilöistä koottu ennakointitiimi arvioi keskeiset muutostekijät.

 

Miten tulevaisuustyötä meillä tehdään?

  • Lähes 300 tukenalaista osallistui toimintaympäristön monitorointiin ja ennakointikoulutuksiin vuoden 2024 aikana.
  • Käynnistimme systemaattisen signaalien raportoinnin, jonka pohjalta ennakointitiimi analysoi havaintoja säännöllisesti.
  • Asiakkaidemme kanssa käytävään tulevaisuuskeskusteluun kehitettiin keskustelukortit.
  • Pilotoimme tulevaisuustyöpajoja, joihin kutsuttiin kaikki tukenalaiset.
  • Ensimmäinen tulevaisuusselontekomme valmistui helmikuussa 2025. Se kokoaa yhteen henkilöstön ja asiakkaiden tuottamat havainnot yhteiskunnasta ja ilmiöistä sekä ennakointitiimin arvioimat keskeiset muutostekijät.

 

Mistä tulevaisuusselonteossa on kyse?

Tulevaisuusselonteko auttaa tunnistamaan toimintaympäristön muutoksia, niiden mahdollisia vaikutuksia ja vaihtoehtoisia kehityssuuntia. Se toimii strategisten valintojen tukena ja avaa uusia ajattelutapoja.

Tunnistettuja muutostekijöistä meillä Tukenassa on tällä hetkellä 21 kpl, joista esimerkkeinä:

"Yhteisöjen käsite laajenee" – miten rakennamme tulevaisuudessa hoivaa ja tukea entistä vahvemmin yhteisöllisyyden pohjalta? Mitä mahdollisuuksia ja haasteita siihen liittyy?

"Hyvinvointia hyvinvointialueille" – miten voimme omalla esimerkillämme olla mukana muuttamassa asenteita resurssien vähetessä?

"Tuleeko nuorten sopeutua työelämään ​vai työelämä nuoriin?"– miten perehdytämme uudet työntekijät?

"Tukea tarvitaan ympäristön muuttuessa" – millaisia vaatimuksia ilmastonmuutos aiheuttaa palveluntuottajille? Miten asiakkaidemme yhdenvertaisuus voidaan taata?

Ennakointityötä kehitetään jatkuvasti, ja seuraavaksi keskitymme signaalien analysointimenetelmien syventämiseen sekä tiedolla johtamisen vahvistamiseen.

 

Mikä on Kansallinen tulevaisuuspäivä?

Kansallinen tulevaisuuspäivä kannustaa vuosittain maaliskuussa kaikkia suomalaisia aktiivisesti pohtimaan tulevaisuutta. Tulevaisuuspäivän taustaorganisaatio on vuonna 2018 perustettu voittoa tavoittelematon vapaaehtoisesta ydintiimistä koostuva Tulevaisuuspäivä ry. Tulevaisuuspäivä ryn. missio on tehdä tulevaisuus näkyväksi, vahvistaa suomalaisten tulevaisuustietoisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Tulevaisuuspäivä on vuonna 2024/2025 mukana Sitran Tulevaisuusvalta-hankkeessa.