
Työ tuo iloa ja osallisuutta – Aulin polku työelämään
Kun Auli Leiniö aloitti työnhaun, tie työelämään ei auennut heti. Sitkeys kuitenkin palkittiin, ja vuonna 2015 alkoi Tukena-säätiössä työura, joka jatkuu yhä. Työ on tuonut Aulin elämään iloa, osallisuutta, onnistumisen kokemuksia, tärkeitä ihmissuhteita ja mahdollisuuden olla yhdenvertainen jäsen työyhteisössä.
Oli vuosi 2015, kun laitoin ensimmäistä kertaa Katri Hänniselle sähköpostia, että haluaisin töitä. Ekalla kerralla ei tärpännyt, mutta jatkoin sinnikkäästi yrittämistä. Yhtenä päivänä onnisti ja Katri tuli käymään kotonani Tukena Pappilanpuistossa.
Sovimme yhdessä, että tulisin käymään Tulppaanitalolla. Siellä puhuimme tarkemmin minun tulevasta työtehtävästäni. Heinäkuussa 2015 allekirjoitin ensimmäisen työsopimukseni ja elokuussa aloitin projektiassistentin työt. Kun kirjoitin ensimmäistä kertaa työsopimusta, minulla oli tosi jännittynyt olo, koska en ollut koskaan aikaisemmin kirjoittanut työsopimusta.
Monipuolisia tehtäviä vuosien varrella
Työtehtäviini kuului alussa kurssipalautteiden vienti Webropoliin, mutta koronan myötä se jäi pois. Nykyään työtehtäväni koostuvat suoritteiden viennistä järjestelmään, puhtaaksikirjoitustehtävistä sekä sähköpostiosoitteiden etsimisestä internetistä. Lisäksi teen materiaalien toimivuuden testausta. Olen myös pitänyt kokemuspuheenvuoroja eri aiheista, juontanut tilaisuuksia ja osallistunut paneelikeskusteluihin.
Työssäni parasta ovat monipuoliset työtehtävät sekä kiva työilmapiiri, kannustavat työkaverit sekä kannustava lähiesihenkilö. Mieluisinta on kivat työtehtävät.
Työ tuo osallisuutta ja onnistumisen kokemuksia
Työssä käyminen merkitsee minulle osallisuutta yhteiskunnassa ja normaalia elämää – sitä, että saan olla tasavertainen työkaveri muiden kanssa.
Työ merkitsee todella paljon. Työ tuo elämääni vakautta ja iloa.
Työni parhaimmat hetket ovat, kun saan haastavan työtehtävän vihdoin valmiiksi ja tunnen siitä iloa. Saan paljon työniloa siitä, kun saan jonkin työtehtävän valmiiksi ja saan työkaverilta kiitosta tehdystä työstä. Tulen myös iloiseksi, jos saan mieluisia työtehtäviä.
Työyhteisö on tärkeä voimavara
Minulla on todella ihana ja kiva työyhteisö, vaikka se onkin vuosien varrella muuttunut. On myös tullut uusia työkavereita ja työympäristö on vuosien varrella muuttanut muotoaan. Pidän työyhteisöstäni kovasti.
Työkaverit ovat todella tärkeä voimavara, ilman heitä ei tätä työtä jaksaisi tehdä. Yhteiset kahvitauot, yhteiset lounastauot ja kuulumisten vaihto puolin ja toisin ovat todella tärkeitä.
Joistakin työkavereista on tullut itselle hyvin läheisiä vuosien varrella.
Esihenkilöni on minulle todella tärkeä ja saan häneltä paljon tukea ja neuvoja eri tilanteisiin.
Henkilökohtainen avustaja mahdollistaa sujuvan työpäivän
Minulla on työpäivinäni apuna henkilökohtainen avustaja. Töihin tullessa hän auttaa antamalla avaimen ja tuomalla kävelytelineen hissillä ylös kerrokseen. Avaan itsenäisesti ulko-oven. Avustaja auttaa takin päältäni ja pitää kiinni kävelytelineestäni, että se ei keikahda, kun menen siihen.
Aamuisin avustaja laittaa tietokoneeni paikolleen ja käynnistää sen. Työssäni tarvitsen apua lähinnä tekstien sanelemisessa. Aamukahvilla avustaja auttaa minut istumaan tuoliin ja tuo minulle aamukahvin. Juotuamme aamukahvin menemme työpisteelleni, jolloin avustaja auttaa minut työtuoliin.
Klo 11 lähdemme yhdessä lounaspaikkaan. Siellä avustaja antaa minulle puhelimen, jotta voin maksaa lounaan Epassilla. Jos lounaspaikassa on seisova pöytä, hän annostelee ruuan puolestani. Kerron itse mitä otan ja mitä en.
Syötyämme palamme toimistolle, ja jatkan töitä. Iltapäiväkahvi on klo 14, jolloin menen kahville kävelytelineellä. Juotuamme kahvit tulemme takaisin työpisteelle, jolloin avustaja auttaa minut työtuoliin ja pääsen jatkamaan töitä. Klo 15 lopetan työt. Kun lähden töistä, avustaja auttaa takin päälleni sekä tuo kävelytelineen alas ja saattaa minut taksiin.
Työhönvalmennus ja apuvälineet tukena työssä
Minulle on myös myönnetty vammaispalveluna työhönvalmennus, jonka tarkoituksena on edesauttaa työssä pysymistä. Työhönvalmentaja on tarvittaessa tukena, jos tulee haastavia tilanteita.
Apuvälineitä minulla on töissä käytössä pyörätuoli, työtuoli sekä kävelyteline. Työpisteelläni minulla on työtuoli, jonka työnantaja on ostanut minulle apuvälinemyymälästä. Minulla on myös käytössä sähköpöytä, joka nousee ja laskee sekä koroke jalkojen alla.
Kävelen aina työpäivinä kävelytelineellä aamukahville ja iltapäiväkahville ja takaisin. Pyörätuolia käytän, kun tulen aamulla töihin, menen lounaalle ja lähden kotiin.
Älä luovuta työnhaussa
Sanoisin ihmisille, jotka tarvitsevat apua ja tukea työssään, että ei kannata antaa periksi työnhaussa. Kannattaa sitkeästi laittaa kyselyä, vaikka tulisikin ensin kieltävä vastaus.
Jossain kohti nappaa, kun on sitkeä!
Kirjoittaja Auli Leiniö työskentelee projektiassistenttina Tukena-säätiössä.
Tukena-säätiö edistää työelämän osallisuutta
Tukena-säätiö etsii aktiivisesti erilaisia tapoja vahvistaa työelämän osallisuutta.
- Työnantaja: Oletko kiinnostunut palkkaamaan uusia osaajia työpaikallesi? Haluaisitko kuulla, mitä lisäarvoa täsmätyökykyinen työntekijä voisi tuoda työyhteisöösi ja kuinka tämä voisi onnistua?
- Työnhakija: Tarvitsetko neuvoja opiskelu- tai työpaikan löytämiseen? Haluatko lisää tietoa työhönvalmennuksesta? Askarruttaako mieltäsi jokin muu työelämään liittyvä asia?
- Ota rohkeasti yhteyttä. Mietitään yhdessä juuri teidän työpaikkaanne tai sinulle sopivia ratkaisuja! Rakennetaan yhdessä onnistuneita polkuja työelämään!
Lisätietoja antaa: Jenni Kujansivu, työelämäasiantuntija, jenni.kujansivu@tukena.fi