Vastakkainasettelu ei pelasta kansalaisyhteiskuntaa

08.04.2026

Kansalaisyhteiskuntaa ei rakenneta vastakkainasettelulla. Toimiva demokratia edellyttää järjestöjen, päättäjien ja kansalaisten välistä luottamusta, yhteistyötä ja riittäviä resursseja. Kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen rooli on ratkaiseva erityisesti niille, jotka tarvitsevat tukea osallistuakseen – siksi niiden toimintaedellytyksistä on pidettävä kiinni.

Elinvoimaisella kansalaisyhteiskunnalla on keskeinen merkitys yhteiskunnan toimivuudelle. Se toimii alustana kansalaisten ja valtiollisten instituutioiden vuoropuhelulle, rakentaa luottamusta yhteiskunnan rakenteisiin ja vahvistaa yhteisöjen sosiaalista koheesiota – kaikkia näitä voidaan pitää suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareina.

Järjestöillä on perinteisesti ollut merkittävä rooli tämän vuoropuhelun kanavana. Järjestöjen kautta demokratia vahvistuu ja poliittiseen päätöksentekoon saadaan moniäänisyyttä. Tämä merkitys on tunnustettu myös valtioneuvoston kansalaisjärjestöstrategiassa: aktiivinen ja elinvoimainen kansalaisyhteiskunta on keskeinen osa toimivaa demokraattista yhteiskuntaa, joka edistää hyvinvointia, osallisuutta ja yhteiskunnan resilienssiä.

Linjaukset ja todellisuus

Kansalaisjärjestöstrategia määrittelee myös, että valtionavustussäästöjen yhteydessä hallinnollisen taakan keventäminen on erityisen tärkeää, jotta järjestöt voivat kohdentaa säästöt hallintoon ja välittää säästöjä itse toimintaan. Tämä on merkityksellinen linjaus: hallituksen oma strategia tunnistaa riskin, että rahoitusleikkaukset kohdistuvat suoraan ihmisten saamaan tukeen ja palveluihin. Käytännön päätökset ovat kuitenkin kulkeneet tästä linjauksesta poikkeavaan suuntaan.

Muuttuva yhteiskunta

Tämä kehitys osuu aikaan, jolloin kansalaisten luottamus yhteiskunnan rakenteisiin on tutkimusten mukaan heikentymässä. Samaan aikaan kokemus päätöksenteon etääntymisestä on lisääntynyt: ihmiset kokevat, että heitä koskevat ratkaisut tehdään kaukana arjesta, heitä kuulematta.

Hyvinvointialueuudistus on muuttanut palvelurakennetta merkittävästi. Samalla järjestöjen rahoituspohja on kaventunut, ja yhteistyörakenteet alueiden kanssa ovat vielä osin jäsentymättömiä. Tämä vaarantaa sen, että järjestöt voivat jatkossakin toimia demokratiaa vahvistavina ja ihmisiä lähellä olevina toimijoina. Samalla on syytä muistaa, että järjestöt eivät ole vain avustusten vastaanottajia: vapaaehtoistoiminnan laskennallinen arvo Suomessa on 3,2 miljardia euroa ja vapaaehtoistoimintaan sijoitetun summan on arvioitu tulevan kuusinkertaisesti takaisin.

Kenellä on oikeus tulla kuulluksi?

Erityisen konkreettisesti konkreettisesti kansalaisyhteiskunnan merkitys näkyy niiden ihmisten kohdalla, jotka tarvitsevat tukea osallistuakseen yhteiskuntaan. Kyse on ihmisistä, jotka tarvitsevat tukea pystyäkseen toimimaan omassa elämässään aktiivisessa roolissa. Ilman riittäviä resursseja tämä tuki ei ole mahdollista; kyse on siten myös yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta: kenellä on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi?

Mitä tarvitaan?

Järjestötoiminnan edellytykset on tunnistettava osana yhteiskuntapolitiikkaa.
Järjestöjen kyky toimia demokratiaa vahvistavana voimana edellyttää ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Tämä tarkoittaa selkeää yhteistä näkemystä siitä, mitä järjestöiltä odotetaan ja millä edellytyksillä ne voivat tehtävänsä täyttää. Epäselvyys toimintaedellytyksistä heikentää strategista kehittämistä ja kuluttaa voimavaroja. Samalla on varmistettava, että järjestöillä on edellytykset hyödyntää vaihtoehtoisia rahoituslähteitä, kuten EU-rahoitusta, kansalaisjärjestöstrategiakin linjausten mukaisesti.
Osallisuusrakenteet on rakennettava hyvinvointialueille.
Järjestöillä tulee olla muodolliset kanavat osallistua palveluiden suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Tämä tarkoittaa konkreettisia rakenteita yhteiselle työskentelylle, ei vain kuulemistilaisuuksia. Kansalaisjärjestöstrategian sanoin: tavoitteena on, että järjestöt kokevat tulleensa kuunnelluiksi, eivät vain kuulluiksi.
Ihmisten osallisuus on varmistettava.
Tukea tarvitsevien ihmisten kohdalla pelkkä muodollinen osallistumismahdollisuus ei riitä: tarvitaan aktiivisia toimia, resursseja ja tukea, jotta osallisuus toteutuu käytännössä.
Huomio oikeuksien toteutumiseen.
Tukea tarvitsevien ihmisten oikeudet — osallisuus, itsemääräämisoikeus ja yhdenvertaisuus — perustuvat lainsäädäntöön ja kansainvälisiin sopimuksiin, ennen kaikkea YK:n vammaisten oikeuksia koskevaan yleissopimukseen. Näiden oikeuksien toteutumista on seurattava ja vahvistettava niiden asemaa sitovana oikeusperustana. Uusi vammaispalvelulaki (675/2023) tuli voimaan 1.1.2025 ja edellyttää yksilöllisten tarpeiden huomioimista palveluissa. Järjestöillä on keskeinen rooli tämän muutoksen tukemisessa ja tämä on rooli, joka edellyttää resursseja.

Yhteistyötä yli hallituskausien

Pitkäjänteisellä yhteistyöllä päättäjien, järjestöjen, hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kesken voimme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi tuntea itsensä arvostetuksi, vaikuttaa omiin asioihinsa ja jossa sosiaalinen koheesio vahvistuu. Tämä edellyttää poliittista tahtoa, rakenteita ja riittäviä resursseja.

Kansalaisyhteiskunnan elinvoimaisuus ei synny itsestään. Se edellyttää tietoisia valintoja, yhteistä keskustelua ja ennen kaikkea edellytyksiä tehdä yhteistyötä, joka kestää yksittäisiä hallituskausia pidempään.