Tukena Hopeanuoli sijaitsee Harjavallan keskustassa monipuolisten palveluiden ja tapahtumien lähellä. Hopeanuolessa asuu 12 kehitysvammaista aikuista. Lisäksi yksikössä järjestetään päivätoimintaa ja tuettua asumista.

Yhteisöllisellä työvuorosuunnittelulla lisää vaikutusmahdollisuuksia ja työhyvinvointia
Tukena Hopeanuolessa työntekijät suunnittelevat itse omat työvuoronsa yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu on lisännyt mahdollisuuksia vaikuttaa omaan arkeen sekä helpottanut työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista.
Yhteisöllistä työvuorosuunnittelua oli pohdittu Tukena Hopeanuolessa jo jonkin aikaa. Käyttöönottoa rohkaisivat myös Tukena Kotaniitystä saadut myönteiset kokemukset, sillä siellä toimintamalli oli jo vakiintunut osaksi arkea.
Kun asiaa oli käsitelty yhdessä riittävästi, työyhteisö oli valmis kokeilemaan uutta tapaa suunnitella työvuoroja. Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu otettiin Tukena Hopeanuolessa käyttöön alkuvuodesta 2026.
”Yhdessä tätä on alusta asti tehty. Teimme yhdessä pelisäännöt, ja palavereissa olemme käsitelleet sitä, miten toimintatapa on lähtenyt käyntiin ja tarvitseeko jotain muuttaa”, kertoo palveluyksikön johtaja Salla-Maari Mäenpää.
Yhteiset pelisäännöt ohjaavat suunnittelua
Jokainen Tukena Hopeanuolen työntekijä suunnittelee oman kuuden viikon työvuorolistansa työvuorojärjestelmään. Järjestelmän vahvuuslaskurista näkee, kuinka monta työntekijää kuhunkin vuoroon on suunniteltu.
Suunnittelua ohjaavat yhdessä sovitut pelisäännöt. Työntekijä voi merkitä listalle itselleen erityisen tärkeitä työvuorotoiveita, joita ei lähtökohtaisesti muuteta keskustelematta hänen kanssaan. Jokaisella on mahdollisuus tuoda esiin omat tarpeensa ja toiveensa, mutta samalla yhteisöllinen suunnittelu edellyttää kaikilta joustavuutta ja muiden huomioimista.
”Käytännössä pystyy aika pitkälle tietämään omat työvuoronsa. Toki jokin muutos voi tulla, mutta yleensä vuorot palautuvat aika lailla sellaisina kuin ne on itse suunnitellut”, ohjaaja Essi Jakonen kertoo.
Tasapuolista suunnittelua helpottaa se, että työntekijöiden mieltymykset ovat erilaisia. Osa työskentelee mieluiten aamuisin, osa iltaisin ja osa tekee mielellään yövuoroja. Kun kaikkien toiveet eivät kohdistu samoihin vuoroihin, kokonaisuus rakentuu luontevammin.

Johtaja vastaa kokonaisuudesta
Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu ei tarkoita sitä, että vastuu henkilöstöresursseista tai asukkaiden tarvitsemasta tuesta siirtyisi työntekijöille. Palveluyksikön johtaja tarkistaa valmiin työvuorolistan ja varmistaa, että jokaisessa vuorossa on riittävästi työntekijöitä ja tarvittavaa osaamista.
Tukena Hopeanuolessa huolehditaan esimerkiksi siitä, että jokaisessa vuorossa on lääkeluvallisia työntekijöitä ja että vastuuvuorolainen on määritelty. Johtaja seuraa myös työvuorojen tasapuolista jakautumista ja ottaa mahdolliset päällekkäisyydet tai muutostarpeet keskusteluun.
Käytännössä työntekijät ovat tehneet tarvittavia muutoksia työvuoroihin myös oma-aloitteisesti jo suunnitteluvaiheessa.
”Työntekijät ovat itse muuttaneet vuorojaan esimerkiksi aamusta iltaan, jos jossakin vuorossa on ollut liikaa työntekijöitä. Minun ei ole tarvinnut tehdä listoihin juurikaan muutoksia”, Mäenpää kertoo.
Yhteisöllinen suunnittelu tarjoaa johtajalle samalla aiempaa enemmän tietoa siitä, millaiset työvuorot ja työrytmit sopivat eri työntekijöille. Johtajan tehtävänä on luoda suunnittelulle selkeät raamit, tukea yhteistä keskustelua ja sovittaa yhteen työntekijöiden toiveet, työyhteisön tarpeet ja asukkaiden hyvä arki.
Mahdollisuus vaikuttaa tukee palautumista
Yksi toimintatavan merkittävimmistä hyödyistä on työvuorojen parempi ennakoitavuus. Kun työntekijä suunnittelee vuoronsa itse, hän voi ottaa jo suunnitteluvaiheessa huomioon omat menonsa, palautumisen tarpeensa ja itselleen sopivan työrytmin.
Mahdollisuus vaikuttaa työvuoroihin helpottaa vapaa-ajan suunnittelua ja antaa enemmän mahdollisuuksia rakentaa omaan elämäntilanteeseen sopivia palautumisjaksoja.
”Tällä on laajemmassa mittakaavassa vaikutusta työhyvinvointiin. Kun tuntee omat rajansa, pystyy suunnittelemaan työvuorot ja palautumisen sen mukaan. Sillä on valtava vaikutus myös omaan vapaa-aikaan”, ohjaaja AMK Kaisa Laukkanen kuvailee.
Työvuorot määrittävät merkittävällä tavalla työntekijöiden arkea. Siksi mahdollisuus vaikuttaa niihin voi vahvistaa kokemusta oman työn hallinnasta ja tukea työhyvinvointia.
”Työntekijät ovat tyytyväisempiä, koska vaikutusmahdollisuudet ovat nyt laajemmat. Työvuorot ovat kuitenkin aika iso osa ihmisten arkea”, Mäenpää sanoo.
Kun henkilöstö pystyy sovittamaan työn ja muun elämän paremmin yhteen ja huolehtimaan palautumisestaan, hyöty voi näkyä välillisesti myös asukkaiden arjessa.
Toimintatapa hioutuu yhdessä tekemällä
Uuden toimintatavan käyttöönotto on tuonut mukanaan myös oppeja. Aluksi työvuoroja suunniteltiin yhteiselle paperilistalle, josta ne siirrettiin myöhemmin sähköiseen järjestelmään. Ratkaisu osoittautui ylimääräiseksi työvaiheeksi, joten suunnittelu siirrettiin pian kokonaan suoraan järjestelmään.
Sähköisen järjestelmän käyttäminen erityisesti matkapuhelimella on vaatinut osalta henkilöstöstä harjoittelua. Työntekijät ovat kuitenkin auttaneet toisiaan, ja toimintatapaa on arvioitu yhdessä työyhteisön palavereissa.
Myös yhteisiä käytäntöjä voidaan tarkentaa sitä mukaa, kun uusia tilanteita tulee vastaan. Tukena Hopeanuolessa suuremmilta ongelmilta on vältytty, ja yhteisöllisestä työvuorosuunnittelusta on tullut nopeasti luonteva osa yksikön arkea.
Sama toimintamalli ei välttämättä sovi sellaisenaan jokaiseen työyhteisöön. Onnistuminen edellyttää muun muassa joustavuutta, keskinäistä luottamusta, avointa keskustelua ja valmiutta tarkastella omien toiveiden rinnalla myös yhteistä kokonaisuutta.
Tukena Hopeanuolessa lähtökohdat ovat olleet hyvät. Työntekijät joustavat tarvittaessa, auttavat toisiaan ja keskustelevat avoimesti siitä, miten työvuorot saadaan sovitettua yhteen.
”Kannattaa ainakin kokeilla!” Jakonen rohkaisee.
”Kokemuksen kautta selviää, soveltuuko toimintatapa juuri siihen työyhteisöön. Tukena Hopeanuolen työyhteisöön se sopii todella hyvin”, Mäenpää jatkaa.
Tukena Hopeanuolen kokemusten perusteella yhteisöllisen työvuorosuunnittelun ytimessä ovat vaikutusmahdollisuudet ja yhteinen vastuu. Kun työntekijät voivat suunnitella omaa arkeaan entistä paremmin ja johtaja huolehtii samalla henkilöstöresurssien ja osaamisen kokonaisuudesta, työvuorosuunnittelusta rakentuu koko työyhteisön yhteinen asia.