Siirry sisältöön
Kuvassa kolme työntekijää kahvitauolla

Ystävänpäivää vietetään Tukenassa hyvien työkavereiden kanssa

Ystävänpäivää vietetään 14. helmikuuta. Myös työyhteisöissä on hyvä hetki pysähtyä ja pohtia, millaiset asiat työkaveruudessa ovat tärkeitä. Tukenassa työntekijät kokevat, että omalla työpaikalla on hyvä yhteishenki.

Tukenassa on vuosien varrella panostettu työyhteisöjen hyvinvointiin, läheltä johtamiseen ja työyhteisötaitoihin. Tukenan palveluyksiköissä on kehitetty esimerkiksi tiimityötä ja vahvistettu arvostavaa vuorovaikutuskulttuuria.

 

Yhdessä vietetään paljon aikaa

Erityisen tärkeänä on nähty myös yhteiset mahdollisuudet kehittää toimintaamme. Tukenassa hanketyötä, asiantuntijatyötä ja asiakastyötä erilaisissa rooleissa tekevät työntekijät kokoontuvat säännöllisesti yhteen erilaisiin työryhmiin, joissa jokainen pääsee ideoimaan ja vaikuttamaan.

"Vietämme työkavereiden kanssa paljon aikaa. On ilo huomata, miten työkaveruus näkyy arvostavissa kohtaamisissa, työn ilossa ja yhteisissä onnistumisen kokemuksissa. Hyvät työkaverit auttavat toisiaan onnistumaan työssään keskustelemalla, kannustamalla ja luottamalla. ", iloitsee työhyvinvointi- ja osaamispäällikkö Sanna Kekki.

 

Pidetään toisista huolta

Myös vuosittaisen henkilöstökyselymme mukaan meillä arvostetaan hyvää työkaveruutta.

93% Tukenan henkilöstöstä  kokee, että työpaikalla on myönteisiä vuorovaikutussuhteita työkavereiden kesken.

"Arvostan työkavereissani tosi paljon sitä, että vaikka olisi vaikeitakin paikkoja, niin ollaan ystävällisiä ja hoidetaan asiat hyvässä hengessä. Minulla on tosi vahva tunne, että vaikka soittaisin kenelle tahansa Tukenassa, saan aina muilta ystävällisen vastauksen ja minua autetaan. Se on ihan tosi tosi tärkeä juttu", pohtii Tukena Weturin johtaja Sanna Piitulainen.

Tärkeitä tilaisuuksia toimivan työkaveruuden vaalimiseen ovat lyhyetkin hetket työpäivän aikana, kuten yhteiset kahvitauot, avoimen keskustelukulttuurin vaaliminen omassa työyhteisössä sekä yhteinen huumori.

Kuvassa Tukena Vuoreksen ohjaajat Paula Järvinen, Aaron Yrjölä  ja Ellimaria Pulli Tampereelta.