
Liikunnan iloa ja yhteisöllisyyttä jalkapallokentällä!
Viikonloppuna Maskussa koettiin iloisen yhteisöllinen jalkapallopäivä, kun Tukenan asumispalveluyksiköt kohtasivat jo perinteeksi muodostuneessa turnauksessa. Kentällä kisattiin maaleista, mutta päivän suurimmat voitot syntyivät yhdessä tekemisestä ja liikunnan riemusta.
Maskussa viikonloppuna pelattu Tukenan asumispalveluyksiköiden välinen jalkapalloturnaus kokosi yhteen lähialueen asukkaita ja henkilöstöä nauttimaan liikunnasta, yhdessäolosta ja jalkapallosta. Tapahtumaan osallistui yhteensä 10 joukkuetta Tukenan kahdeksasta eri asumispalveluyksiköstä.
Turnauksen järjestämisestä vastasi Maskun Palloseura ja kyseessä oli jo viides yksiköiden välillä pelattu turnaus.
Kentällä nähtiin taistelutahtoa, reilua peliä ja ennen kaikkea liikunnan riemua. Kentän ulkopuolella taas kannustettiin muita ja vaihdettiin kuulumisia.
Turnauksen suurin voitto ei taaskaan löytynyt sarjataulukosta, vaan yhdessä tekemisestä, onnistumisen kokemuksista ja ilosta, jota päivä tarjosi kaikille mukana olleille.
Lämmin kiitos kaikille pelaajille ja kannustusjoukoille innokkaasta osallistumisesta!
Menossa mukana olivat Tukena Hippenhelmi, Tukena Metsälinna, Tukena Moikoinen, Tukena Neliapila, Tukena Poppeli, Tukena Tulppaanipolku ja Tukena Suovuori sekä vierailevana tähtenä myös Humana Kotimäki.
Kirjoittaja Essi Kinnunen työskentelee Tukena Metsälinnassa sekä Tukena-säätiön Varsinais-Suomen Palkkaamo -hankkeessa.